kuvaus

- horinaa esmes äitihommista.

Motot

"Woman pover rools!!!" - Johanna Tukiainen
"Mutta hömppähän se on hyvä asia, mikäs siinä." - Satu Lappi

tiistai 31. toukokuuta 2011

Normipäivän pitkäveteinen selostus

Heräsimme tänään koko perheen vahvuudella puoli kahdeksalta, kun esikoisella tuli verta nenästä. Käytin koiran aamulenkillä ja pihistin parkkialueen kupeesta syreeninoksan (ahhhhh sitä tuoksua), millä aikaa the mies oli keittänyt kahvit, laittanut Veyon (ala)puoli-ilmakylpemään lattialle ja lähti kahvit juotuaan töihin. Esikoinen on "hieman" tahmealiikkeinen aamuisin ja vaatii useaan otteeseen muistuttelua aiheesta pue/syö/käy vessassa/pese hampaat. Vaikka patistelun aloittaa hyvissä ajoin, joka saakuran aamu tulee kiire... tällä kertaa polkupyörän selkään hypättiin 10 minsaa ennen koulun alkua. Esikoisen soitettua koululta perillepääsykuittauksen imetin Veijon ja nakkasin jäbän aamupäikkäreille rattaisiin parvekkeelle noin klo 9.30. Kolmen vartin päikkäreiden aikana vaihdoin parvekeyrteille isommat ruukut ja lisäsin huonekasviraukoille multaa.

Klo 10.15 pikku peijooni siis heräsi, eikä vartin hytkytysyrityksestä huolimatta nukahtanut takaisin vaan naureskeli rattaissa. Otin Veijon rattaista ja imetin. Täyttelin tiskikonetta ja siivoilin keittiötä Veijon ilmakylpiessä lattialla, kunnes äkkiä lattia oli vauvanpissakasteessa ja siirryimme vaipanlaittoon klo 11. Sen jälkeen paistoin ja söin pakastepitsaa (Rainbow-mozzarellapitsa <3), kun Veijo känisi ja ulvoi lattialla. Leikkasin Veijon varpaankynnet ja imetin. Puolenpäivän aikoihin yritin nukuttaa selvästi väsynyttä Veijoa rattaisiin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Esikoinen soitti ja ilmoitti lähtevänsä koulusta. Pian hän tulikin kotiin, jolloin laitoin välipalaa ja kyselin kuulumiset. Esikoisen kaveri tuli käymään, jolloin koira kusi rakkonsa tyhjäksi koko eteisen matkalle. Kiroilin kuin merimies ja siivosin pissat uhaten tehdä koirasta muhvin ensi talveksi.

Klo 13.30 sain Veijon nukutettua sänkyyn tissillä, joten leikkasin Veijon sormenkynnet ja käytin koiran päivälenkillä. Veijo heräsi 14.15 ja makoilimme tovin sängyllä esikoisen kanssa naurattamassa Veijoa. Lattialeikittelyn, kantelun, ilmakylvetyksen, kantelun, imetyksen ja vaipanvaihdon jälkeen meikkasin vähän ja pesin hampaat (!), koska keksimme lähteä kauppaan. Meikkauksesta huolimatta näytin kammottavalta. Lähdimme klo 16 jälkeen, jolloin Veijo nukahti rattaisiin - mutta heräsi jo puolen tunnin päästä (eli kaupassa). Esikoinen oli ihana ja keräsi ostokset sellaiseen vedettävään ostoskoriin. Nuuhkimme salaa suklaa-mansikkakasvonaamiota. Ulkona oli tosi lämmintä, joten ostimme kauppalistan ulkopuolelta jäätelöt. Siippa oli palannut töistä reissumme aikana, joten pääsin heti tyhjentämään ostokset, tsekkaamaan sähköpostin, leikkaamaan koiran kynnet ja imuroimaan. Puuhastellessani vaihdoimme päivän kuulumiset, imetin ja Veijo hihkui munasillaan lattialla.

Menin saunaan, pesin itseni, siippa toi Veijon pesulle, suihkutin Veijon, siippa puunasi ja puki Veijon, annoimme d-vitamiinit ja KuplaStopin ja aloin imettää Veijoa kasvonaamio pärställä. Siippa meni saunaan ja esikoinen söi. Veijo nukahti tissille mutta heräsi, kun yritin laittaa pinnasänkyyn. Siippa nukutti Veijon kantelemalla. Veijo nukkui ehkä vartin ja heräsi huutamaan, patistelimme esikoista saunaan ja imetin Veijon. Esikoisen tultua saunasta lähdin hänen kanssaan käyttämään koiraa iltalenkillä. Palattuamme 40 minuutin päästä Veijo itki vieläkin, joten otin hänet tissille sänkyyn nukahtamaan. Sillä aikaa siippa antoi esikoiselle iltapalaa ja patisteli hammaspesulle.

Nyt ne kaikki kolme ihanaa miestä ja yksi ärsyttävä koira ovat nukkuneet jo puolitoista tuntia <3

5 kommenttia:

  1. Kuinka maltat töihin elokuussa?

    Ja onko sulla uus blogipohja vai onko mun silmät oikeasti avautunut vasta viikon sisään. Voi nimittäin olla niinkin. Tuntuu, että jostainhorroksesta olisi herännyt eilen.

    VastaaPoista
  2. Kiva tää ulkoasun muutos :)

    VastaaPoista
  3. OMM: NiinPÄ :D On, mallinsuunnittelukalu alkoi viimeinkin pelittää. Alunperin mun piti vaan leventää tekstipalstaa mut humalluin kaikista uusista mahdollisuuksista ja valkkasin tällasen ällösöpön pohjan kontrastina luonteelleni :D

    Sini: Kiitti! Katotaas tottuuko mun silmä vai palaanko ankeaan harmauteen...

    VastaaPoista
  4. Pitäskö sun kuitenki joku kirkkovenekuva laittaa varalta reunaan ettei tule väärinkäsityksiä? Ja pitääkö tässä ittekki huolestua kun et oo kirjottanut tänne mitään puoleentoista vuorokauteen? ;)

    VastaaPoista
  5. OMM: mulla ois yks hyvä pilkunnussintakuva, harmi että työkoneella. osasin ootta tuota kysymystä :D no en mää ainakaan synnyttämässä ole :P

    VastaaPoista