Mitäs Veijo: painoa terkalle suloisesti kujerrelleella "ihanalla ilopillerillä" on nyt 6935g (+440g/kk) ja pituutta 64cm (huimat +3,4cm/kk). Suuhun liruteltiin kolmas rota-annos ja kerubireisiin tuikkaistiin piikit. Kasvu ja kehitys ovat mycket bueno, joten täysimetyksellä jatketaan puolen vuoden ikään saakka (terkka sanoi, että todella hieno juttu, koska 6kk saakka täysimettää vain 1% äideistä???). Hampaita Veijolla ei vielä ole, joten hampaidenhoito-ohjeita ei tullut, ei myöskään juteltu kiinteistä koska aloitamme ne vasta seuraavan neuvolakäynnin jälkeen.
Veijo nukkui tuossa jonkin aikaa yönsä makoisasti eli heräsi syömään vain 1-2 kertaa. Viimeiset 2 yötä onkin sit heräilty tunnin-kahden välein, terkka epäili että flunssapöpö pyrkii Veijon elimistöön ja poju tankkaa siksi vasta-aineita ja ravintoa. Iholle viime viikolla lehahtaneet ja eilen kadonneet näppyrykelmät olivat joko hikinäppyjä tai mun hormoneista (ne menkat...) aiheutuneita ns. hormoninäppyjä.
En oo ehtinyt muuten hehkuttaa, että löysin viime viikolla tutin, joka (ainakin vielä) kelpaa Veijolle! Melkoinen ökytutti, kappalehinta Citymarketissa oli vajaat 7 euroa :O
![]() |
| kuva täältä |

johtuisko imetys siitä, ettei moni vaan jaksa sitä? Halutaan enemmän omaa aikaa, ja ns. helppoutta? Musta tosin imettäminen just on helppoa. ei tartte muistaa ruokia erikseen, ei tartte lämmitystä ja nyt voi ulkonakin imettää missä vaan. Ja sit toiset haluaa niitä pitkiä yöunia, ja kiinteillä kuulemma niitä saa.
VastaaPoistaitse siis vahvasti imetän
verskinen: Miustakin imettäminen on sairaan helppoa ja sanonkin aina, että imetän siks mahd pitkään kun oon niin laiska :D Lisäksi mua rassaa maitopullon pesu jo kerran viikossa (siippa antaa lypsymaitoa kun oon jumpassa). Imetyksessä on jotenkin hienoa se, miten kroppa sopeutuu lapsen tarpeiden mukaan. Ja kaikki ne vasta-aineet jne.! Luonnon ihme <3
VastaaPoistaNiin kyllä miustakin pullojen kanssa pelaaminen on työläämpää kuin imetys, jos se sujuu.
VastaaPoistaVaikka oon sinut sen kanssa etten voi imettää, niin silti kyllä kaipaan silloin tällöin niitä imetyshetkiä vauvan kanssa...
Meillä on muuten myös noita tutteja ja ne on Milan lemppareita. ;) Nättejäkin ovat!
Mape: Se on ihan eri juttu se, jos imetys ei suju! Miusta kenenkään ei pidä saada imetyksestä liikaa stressiä ja sullahan vielä on terveydellinen syy eli oma terveys ja jaksaminen "vaakakupissa". Lähipiirissä siskolla esikoinen ei suostunu imemään ja kuopus ei ois muuta tehnytkään. Mulla on aika rento suhtautuminen asiaan, yhtä totuutta ei ole :) Aina en tietty tajua kiinteiden aloittamisen kiirehtimistä syin "koska on niin nkiva syöttää päärynäsosetta" tai sitä, miks kaikissa neuvoloissa ei kannusteta pitkään täysimetykseen.
VastaaPoistaSamaa mieltä, että imettäminen on vaaaan niiiin paljon kätsympää, ko pullojen kaa pelailu! Harmittaa ihan vietävästi, että oma imetys päättyi (jo) silloin kun pikkuherra oli 4kk.
VastaaPoistaMe muuten myös ostettiin nuita ökytutteja pari kipaletta siinä toivossa että edes ne kelpaisivat, kun olen paljon kehuja kuullut, mutta ei. Ei niin ei. Sormet vain kelpaa..... -______-
aaria: Sas nähä, saanks mie tuota tissikeisaria vieroitettua ikinä :D Mää menin Cittariin ettimään kaverin kehumia Aventin tutteja, niitä ei ollu joten riskeerasin ja ostin tuollaisen. Jätkähän lupsutti sitä seuraavan tunnin rattaissa :O Mut en usko kovin kestäväksi ihastukseksi, tänään jo irvisteli lupsuttimelle.
VastaaPoista