aviiseissa tolkutetaan, että (lähes) kaikkien isien pitäisi jäädä kotiin hoitamaan lasta. itsenäisesti siis, ilman että äiti on paikalla. sitä mieltä minäkin olen - ehkä monelle miehelle avautuisi totuus siitä, millaista on hoitaa tuntikaupalla päivästä toiseen pikkuihmistä. mutta avautuu tässä totuus siitäkin, millaista on "olla mies". siis käydä päivät töissä ja osallistua lapsen hoitoon illat.
mulla ja mun miehellä on ainakin yksi sama ominaisuus: kumpikin haluaa ensisijaisesti toisen parasta. mies hoitaa vauvaa aamusta pitkälle iltapäivään (kun mamma luuhaa töissä), tekee koululaiselle ruokaa, ulkoiluttaa koiran, siivoaa ruokailujen jäljet, täyttää vaippoja valmiiksi, pitää huolta yleisestä siisteydestä. keittää mulle kahvit ja laittaa välipalaa, kun tuun töistä. ei ole valittamista, kuulkaa. mut mulla onkin maailman paras mies <3
olen kuullut/lukenut mammoista, jotka miehen tultua töistä tunkaisevat tälle vauvan ja ilmoittavat, että loppuilta onkin sitten yksinomaan äijän vastuulla. ellei ukolla satu olemaan harvinaisen lunki duuni, voin sanoa että kyseinen homma on vallan ahterista. kyllä se työntekokin väsyttää. mutta koska tiedän, millaista on olla koko päivä kersan kanssa kotona, olen ottanut tavaksi mahdollisimman pian kotiin tultuani pakata veijon rattaisiin, houkutella koululaisen mukaan ja häippäistä tunniksi-pariksi, että mies saisi olla ihan rauhassa. virkistyyhän siinä itsekin ja saa hyvän mielen, kun toinen saa hengähtää.
nyt hätistin miehen (ja koiran) viikonlopuksi mökille, että mies saisi tehdä lempijuttujaan: sienestää, lukea, saunoa ja puuhastella. antaminen on niin paljon kivempaa kuin vaatiminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti