kuvaus

- horinaa esmes äitihommista.

Motot

"Woman pover rools!!!" - Johanna Tukiainen
"Mutta hömppähän se on hyvä asia, mikäs siinä." - Satu Lappi

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

lisää pitkiä vapaita mulle!

en ollut eilen linnan juhlissa, kuten saatoitte luulla. mentiin mieluummin merimaailmaan kyyläämään veteen pissaavia kaloja ja äyriäisiä. samalla ratasseisoskelua harrastava veijo pääsi koklaamaan maanantaina saapunutta kantoreppua. tai kumpi tuota nyt koklas, isä vai poika (ite en ole vielä testannut). kuulemma ihan soiva peli, ja jannu tosiaan tökötti kantamuksena reilut kaksi tuntia inahdellen ainoastaan nisien perään. illalla esiteini nukahti sohvalle ja veijo tuijotteli ylen nettisaitilta linnan juhlia, puurokin maistui taaperon väijyessä kuumeisesti emäntien avaria kaula-aukkoja. yöllä veijo heräs kymmenisen kertaa ja esikoinen näki painajaisia, joten jossain vaiheessa vaan heitin toivon nukkumisesta ja aloin odottaa herätystä (5.15!), että voisin mennä töihin nuokkumaan. nuokuttuani ahkerasti päivän (melkein missasin yhden itse koolle kutsumani kokouksen, koska elin maanantaissa...) vietin reilun 20 minuutin matkalla kolme varttia (vittu!) kiitos ihme aikaan ihme kohtaan syntyneen ihme ruuhkan. loppupäivä on mennyt blaa blaa blaa ja sitten vähän blaa kunnes blaa blaa.

btw, inhoaako kukaan muu vauva-lehteä? siis ihan lehteä, ei sitä sosiaalipornokeskustelupalstaa (no ihme jos kukaan voi jälkimmäistä sietää)? tilasin sen vahingossa hormonihairahduksissani ja vittu mitä paskaa! aina tulee raivo/stressi/pelko/angsti kun luen sitä ja pakkohan mun on lukea, kun olen siitä maksanut ruhtinaalliset 35e/vuosi.

7 kommenttia:

  1. No siis joo! Täysin turha lehti. Tilasin sen ennen likan syntymää (kun kylkiäisenä sai brion palikkalaatikon --> ahne minä) ja peruin tilauksen heti uuden jakson alkaessa. Ei pysty lukemaan. Otin toiveikkaana ilmaislehden viime neuvolakäynnillä ja taas sain melkein ihottumaa. Pistinkin lehden heti kierrätykseen ja tein siitä ja sen kohtalotoverista kuusen. Siinä virassa toimivat ihan hyvin (kumma kyllä).

    VastaaPoista
  2. Haha, mä taas rakastan sitä! Rakastan ehkä jopa liikaa, sillä ko. lehden toimittaja tulee tänään meille. Lopputuloksen (vakavasta aiheesta, ei mistää bloggaamishöpötyksestä tms) tapaamme lehden sivuilla joskus millon lie. Älkää saako siitä ihottumaa jos vahingossa näätte.

    VastaaPoista
  3. Mää luulen, että ollaan vaan Wandaben kanssa *liian* vanhoja lukemaan vauvalehtiä. ;)

    VastaaPoista
  4. Kyl mä sitä lehtee toisinaan kirjastosta lainaile ja itsekseni hihittelen, mitä salatiedettä ihmiset täst lapsenkasvatuksesta on tehty. Sillä on korkea viihdearvo, niin kuin Seiskallakin. Siis tosissaahan sitä ei pysty ottaa.

    Sympatiat väsyneelle. Ajattelin postata omista silmäpusseistani kans foton. Kummasti tälläsen kakskymppisenkin naama kurpsahtaa noista öistä, aika samanlaisia ku teillä.

    VastaaPoista
  5. Noi kansankiihotusjulkasut on jokakertainen ahdistus neuvolan odotushuoneessa. Ekalla kierroksella viel luin niitä siellä väkisin, ku luulin että on pakko. Ny surffaan veisbuukissa.

    Hei mekin oltiin vapailla katteleen kaloja! Siellähän tuli mlki joulufiilis ku oli kaloille niin nätti joulutunnelma laitettu :)

    VastaaPoista
  6. Ti: mä kun en osaa askarrella, niin annan veijon repiä ne lehdet ja esikoisen piirtää kaikille mammoille torahampaat ja viikset :D

    OMMis: pitäsköhän mun kääntää lopputilaus sulle, hmmm. onnistuiskohan se?

    wilma: viimeks otti erityisesti päähän pari heittoa isä vs. isä -haastattelussa. ja se aivokasvaimeen kuollut vauva alkoi ahdistaa, kun muutenkin oon hysteerinen noiden lasten sairastaessa. --- no mietipä mun naamaa :D isä on ny lempeääkin lempeämmin unikouluttanut veiskaa pari yötä, heräilyjä on edelleen se 10... ja mulla pukkaa tiehyttukosta!

    Banskuansku: niin me äidit vanhetessamme viisastutaan :D tosin mul ei oo sitä veispuukkiakaan. yleensä järjestelen lompakkoa :D --- jep, erityisesti punapiraijojen joulukuusi oli bueno!

    VastaaPoista
  7. Kuulostaapa kivalta akvaarioreissulta! Ja jaksamista yöhön, ei oo kiva herätä 10x yössä tiedän tunteen. Ja vauva lehti on kiva! Ainakin raskausaikana, Mulle se oli portti vauvamaailmaan. Mut nyttemmin ei muuten tuu miettii kun on vauvalehden artikkelia omasta takaa arki täys;)

    VastaaPoista