tänään on mun kolmas eka äitiysvapaapäivä. nukuin yön perseisesti kuulostellen taaperon yskää, esikoisen nenätuhinaa, kokeillen kummankin otsaa, todeten joka nukkuma-asennon kehnoksi, valvoen tunnin-kaksi, yöpissaillen, syöden banaanin, juoden vettä. aamulla oli vapaata äitiydestä, kun laitoin esikoisen kouluun ja vein taaperon tarhaan. kävin leipäkaupassa ja palasin kotiin siivoamaan (kämpän olomuoto oli eskaloitunut viime päivinä ihan saatanalliseksi kaaokseksi). puoli tuntia ja asuntoa imuroituani hokasin, että kymmenen minuutin päästä olisi neuvola-aika. neuvolasta vaapuin kauppaan ostamaan lisää rautajuomaa. tajusin sentään ostaa esikoiselle ohuet ulkohousut, pitkät kalsarit, sukat ja neulehanskat. kotiin palattuani jatkoin siivoamista, kunnes esikoinen tuli koulusta välipalastelemaan. sitten nokka kohti päiväkotia ja hoitoaikasopimuksen päivityksen jälkeen poimimaan taapero pihalta autoon.
seuraavassa taapero-osuus:
1. käsienpesukiukku (lievä), kun ei yllä itse kunnolla lavuaarille
2. tyytyväisyyttä maidosta ja kekseistä
3. totaaliraivarit (= huutoa naama punaisena, jalan polkemista, heittäytyminen lattialle ja pään hakkaamista lattiaan), kun tein virheen ja nostin väärään tuoliin
4. tyytyväistä sirkutusta tehden isoveljen vanhan matikankirjan tehtäviä (= tuhraamista kirjaan kynällä ja kumilla)
5. ruoanlaittohavainto, pois tuolista ja kiukusta totaaliraivariksi yltyvä olotila kolmen lippiksen kokeilusta
6. lepyttely-yritys suihkun tarjoamisella, tarjous otettiin vastaan naama huutoräässä
7. semitotaaliraivarit, kun annoin väärän suihkun ja sitten sen oikean
8. tyytyväistä sirkutusta suihkussa ja kylpyammeessa
9. äidin kastelu suihkulla, riemukkaasti nauraen tottakai
10. jne...
että semmosta. oisko tolla uhmaikä, kiukuttaako nuha vai nousevat 7 (ainakin) hammasta? arvauksia? kohtalotovereita? vertaistukea?
ps. neuvolakuulumiset: kaik ok. on muuten aika helvetin vaikeeta tuo kusinäytteen otto näillä viikoilla. sanoin terkalle, että todellakin on kyse virtsaSUIHKUSTA kun ei tiedä mihin suuntaan se kusi lentää kun fetuksen knuppi painaa värkkejä.
Jopas oli suihkukasta :D. Hah, sielläkin raivotaan, kiitos elämä, että muillakin. Ja onnea äippälomalle!
VastaaPoistaterkka totesi hekottelunsa lomassa, että yt hän ymmärtää miksi ne purkit ovat usein märkiä ulkopuoleltakin... mä kyl kuivaan omai, vaikka meidän neuvolassa se tikutus tehään ihan itte.
Poistaläks liian nopeeta... kiitos! ja kiitos kanssaraivoajista!
PoistaJuuri äsken Spatzin kanssa keskusteltiin näistä ihanista raivareista. Kun äiti ei saa auttaa housujen pukemisessa, mutta itku tulee jos niitä ei saa itsekään jalkaan. Ja nuo ihanat lavuaariraivarit, ihme huudot kaikesta ja vielä päälle toiset raivarit jostain muusta. Ai että mä odotan sitä kunnon uhmaa ;)
VastaaPoistavälillä syy on ihan mystinen, varsinkin kun äiti ei ymmärrä ei-niin-kauhean-selkeästi-puhuvaa lasta. mun esikoinen ei (muistaakseni) ollut erityisen uhmainen, ainakaan tuollaisia lattiahommeleita ei ollut. mä luulen että hampaillakin on osuutta asiaan, alkuillasta heitettiin pamol napaan ja iltaulkoilu sekä -toimet menivät kuulemma (iskä hoisi) suloisessa yhteisymmärryksessä. mut luonnekin on kyllä sellainen, että iloinen sirkutus saattaa nanosekunnissa vaihtua totaaliraivoon. <3
PoistaMeidän päivän ykkösraivarit meni näin:
VastaaPoista-T tahtoo pois pyöränistuimesta
-mutta äiti ei saa avata solkea
-ei osaa itse avata solkea
-äiti saa huutoraivarin säestämänä kiskoa kekaran alas istuimesta
-kakara valuu makaroonina vesilätäkköisessä maassa
-ei halua itse kävellä
-äiti ei saa taluttaa
-äiti ei voi kantaa (kädet täys ja kekara painaa)
-äidillä palaa pinna puolessa välissä portaita, kun kauppakassi uhkaa levitä ja kekara tahtoo edelleen olla spagetti ja kirkua ku syötävä
-vuoden mutsi sanoo että kävele sit ite perässä
-vuoden mutsi palaa alle kymmenen sekunnin päästä juoksujalkaa takaisin kun neiti on päättänyt mennä rappusia ALASPÄIN, pää edellä
-neidin kielessä on molemmista kulmahampaista mehevät reiät ja verta tulee ku lahdatusta siasta
-uusi haalari on pilalla
-kauppakassit levinneenä ylätasanteella
-mitään ei saa auttaa, lohduttaa, pestä tai paikata, koska neiti ihan itse
Lopputuloksena ihan helvetillinen kaaos ja huutokonsertti, joka paikkaantui väkisinriisumisella (tirsk) ja rusinapaketilla.
Että tervetuloa vaan se kaksjapuolveeuhma. <3
olisin tarvinnut tuon session jälkeen ison lasillisen punaviiniä - raskaudesta huolimatta... naistaaperoiden ihana temperamentti <3
Poistatää on jotenkin niin lohdullista, se että mun lapsi ei taidakaan olla mielenvikaine vaan kaikkien meidän ovat :D
Joo, muistan itsekin, että joskus sitä näytettä antaessa tuli mietittyä, että ens kerralla sitten lyhythihainen paita eiksnii minä.
VastaaPoistameidän neuvolan näytevessassa on vielä nii mielenkiintoinen leiska, että se vaatii oman postauksensa.
PoistaMä niin repesin noille näytejutuille :D
PoistaMeidän neuvolan vessa ei oo onneksi yhtä omalaatuinen, mutta tuttua on tosiaan se tarve kuivailla purkkia ulkopinnoilta (ja hei eikö se teidän terkka oo tullu aiemmin ajatelleeksi, mitä se märkä purkin ulkopinnoilla on?! :O :D). Meinasin joskus oksentaa, kun näin neuvolan odotustilassa venaillessani parin raskaana olevan frouvan tulevan ulos näyte-wc:stä, jättävän kupin niille tarkoitettuun kaappiin odottamaan terkkaria ja lähtevän saman tien pois. Pesemättä/desinfioimatta käsiä. Hyi saasta... Mä aina pesin kädet vielä senkin jälkeen, kun olin vienyt purkin kaappiin. Koska ne ulkopinnat jne. Ja koska bakteerikammo. Huoh. :D
nykyinen terkka, sijaisen sijaisen, on nuori ja lapseton. onhan se voinut arvata että se märkyys on pissaa mutta ei ole käsittänyt, miksi sitä virtsasuihkua on vaikea kohdistaa.
Poistasilloin ku nuo näytteet jätetään terkan tsekattavaksi, mä itse asiassa huuhdon sen purkin ulkopinnat käsisuihkulla ja kuivaan ja lopuksi pesen kädet. nykyään tuo perusliuskatesti tehdää itte, joten purkin voi heittää lopuksi roskiin eikä onneksi tartte kiikuttaa sitä mihinkään.
What, teette itse ne testit neuvolassa? No onpas mahtavaa palvelua :D Mittaatteko myös itse verenpaineen ja pistelette hempat? Meillä näytepurkki (johon oon kyllä tähän asti saanut ihan kauniisti tähdättyä, vaikka se on sellainen kapea kertakäyttömuki) ojennetaan vaan vessasta luukun läpi jonnekin pöydälle. Mä en ole kyllä näiden kahden raskauden ja about kolmenkymmenen (?) näytepurkin aikana muistanut selvittää, mikä on se "oman neuvolan numero" mikä siihen purkkiin pitäisi merkitä...
VastaaPoistaedellisen aikana ei tehty itse vaan jätettiin sievästi vessan seinässä olevasta luukusta kusipurkki nimellä varustettuna odottamaan testausta. tään raskauden aikana nämä protsku- ja sokerimittaukset tehdään itse. ja jos menee vihreeksi, sitten tikku mukaan vastaanotolle.
Poistamutta meillä onkin tällainen korkean veroäyrin kaupunki, kaikesta niistetään. myös kusitesteistä.