kuvaus

- horinaa esmes äitihommista.

Motot

"Woman pover rools!!!" - Johanna Tukiainen
"Mutta hömppähän se on hyvä asia, mikäs siinä." - Satu Lappi

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

faktoja kolmen lapsen arjesta

1. päiväuni-ikäiset nukkuvat päiväunensa eri aikaan. pätee erityisesti silloin, jos vauva on valvonut yöllä klo 04-06.
2. vaippaikäiset kakkaavat samaan aikaan.
3. vaippaikäisten kakatessa samaan aikaan, kouluikäinen on vessassa. itsellä on myös vessahätä.
4. simultaanisti voi pukea yhtä vauvaa, yhtä taaperoa ja itseään - puhuen samaan aikaan kännyssä koululaisen kanssa. itsellä edelleen vessahätä.
5. mitä kauemmaksi taapero juoksee leikkipuistossa rattaista, sitä todennäköisemmin vauva alkaa huutaa.
6. mutsidieetillä ( = syödään lapsilta jääneet jämät eli leivät, joista on nuoltu voit ja päällysteet syötetty koiralle, jäähtyneet puurot, keksinpuolikkaat, kerran haukatut hedelmät, jogurttipurkkien pohjalle jääneet lirut jne. kylmenneen kahvin kanssa) EI laihdu.
7. mikään taito ei ole yhtä lyömätön kuin kyky imettää ja tehdä jotain muuta (pestä pyykkiä, kokata, kävellä, juosta jne) samaan aikaan (tämä taito on onneksi opeteltu jo 10 vuotta sitten).
8. kantoliinojen kanssa sährääminen ei ole muuttunut yhtään helpommaksi.

15 kommenttia:

  1. Aiku kuulosti tutulta kymmenen vuoden takaa.

    Kohta 10 on osottautunut jo nyt raskausaikana osuvaksi, jopas on tullut uutta härpäkettä markkinoille. Sama homma kestovaippojen kanssa. Ei siinä hifistelyssä mitään vikaa ole mutta pitääkö niitä tuotteita olla ihan oikeasti se 387465765438648 mallia ja merkkiä ja sorttia? Ei se paska kuitenkaan sen erilaisempaa ole...

    Kolmen lapsen arki täälläkin edessä, tosin hieman erilaisella ikäkombolla. Kai siitäkin hengissä selviää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nykyään on kuule niin kaikkee!

      mun nollakakkosella oli viime syksynä uhma. tää syksy on esiteiniydestä huolimatta ollut tosi smoothia ja ihanaa. sanoin tos miehelle, että parin vuoden päästä täällä on yksi teini, kaksi uhmaikäistä ja yksi vaihdevuosikas :D

      Poista
  2. Mahtavaa, looking forward! :D Ja hyvä muistutus: kuopus vaipattomaksi maaliskuuhun mennessä! (Jolloin se voi haluta JUST NYT kakkalle aina sopivimmalla hetkellä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi vaippaan tuuttaaminen on kieltämättä iisiä, ei tartte vauva nännissä juosta potattamaan housujen sotkemisen pelossa.

      Poista
  3. meillä nuo onneksi nukkuu (vielä) samaan aikaan. Mutta pirulainen, kun ruoka-aika alkaa lähestyä, niin kämpän jokaisella nisäkkäällä on sitten nälkä yhtä aikaa. Esim. tänään puistosta tultaessa vauva huusi liinassa suoraa huutoa, taaperon vaippa uhkasi tulla yli ja lopulta itku oli kaikilla aika herkässä.

    Ja mikä parasta, koira jäi lopulta kokonaan ilman aamupalaa. Myöskään aamuisin jaloissa pyörivät kissat ja koirat tuovat vähän lisähaastetta siihen, että kuka saa ruokansa ensin ja mitä kaikkea sitä voikaan tehdä tosiaan imettäessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin meilläkin nukkuivat 2 ekaa viikkoa, kun sisko nukkui koko ajan. tää on mielenkiintoista aikaa!

      saikohan meidän koira tänään ruokaa ollenkaan... en muista!

      Poista
  4. Damn, olin laskenut tuon mutsidieetin varaan, mutta ei siis kannata... ;)

    VastaaPoista
  5. Eksää ny osaakaan olla sen tri-cottin kanssa? Tarviitko perehdyttävän viikonloppuretriitin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen onnistunut synnyttämään kolme lasta, jotka vihaavat ns. kehtoasentoa jos pää on peitettynä. Koska sä aloit laittaa muksua pystyasentoon? Tosin tässä on rauhallinen harjoittelu kaukana kun aina joku tai jotain on hasardihommissa (lähiesimerkkinä jumppapallolla pomppiminen sohvalla) joten retriitti pitää ottaa vakavaan harkintaan (mul on harjoitteluvauvakin!).

      Poista
    2. No mä olin kaukaa viisas kato, ja synnytin sellasen joka viihty tosi hyvin kehtoasennossa niin ettei kakrusta näkyny liinan alta kun varpaat. Ni en vaihtanu sitä pystyasentoon kun vasta sitten, kun se alkoi olla pituudeltaan hankala kuljetettavaksi tossa rinnan päällä poikittan. Se oli varmaan joku 2-3kk. Kasvot menosuuntaan päin en muuten pitäny sitä siinä kun kerran kokeilumielessä joskus kun se oli vähän isompi, oli ihan sairaan pelottavaa ja totesin et never again :D

      Poista
    3. Kyllä mä olen pitänyt pystyssä jo nyt, eli viikon ikäisenä. Kun onhan se pystyssä Manducassakin :)

      Ja tuntuu muuten sopivan vauvalle molempi asento, ainakin vielä.

      Poista
    4. Kris: nii, ne on ne geenit kele. kukaan näistä mun muksuista ei oo viihtyny pot sojona liinassa. fyk. arvaa onk kivaa kun toi tyttö haluu olla kaikki illat vaan sylissä niin oon ihan yksikätinen rosvo koko ajan.

      Verski: onks noilla mitään paino/ikärajoja, tiiäkkö?

      Poista
  6. Mutsidieetti kuulostaa niin ällöttävältä että laihdun pelkästä ajatuksesta :D (Tai sitten en, äsken meni just berliininmunkki kiduksiin.)

    Täälläkin on toistaiseksi (KOPKOP) lapset nukkuneet aina samaan aikaan päiväunet. Toivon tämän onnen kestävän ikuisesti. Ja esikoinenkin on ekan vauvaviikon pottataantumuksen jälkeen muuttunut kai about päiväkuivaksi (tosi kiva), öisinkin se välillä huutaa pissihätää (ei niin kiva).

    Meidän kantorepun painoraja on 3,5kg, sitä odotellessa! Mietin kyllä vähän sellaista trikoistakin liinaa, mutta kun se on niin...liina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä olisin kuollut vuosia sitten nälkään ilman mutsidieettiä :D

      no tänään esmes tyttö veti 3,5h aamupäiväunet, käytiin kaupassa ja oltiin pihalla jne. ja jatkoi unia sisälläkin. ja heräs varttia ennen pienemmän isoveikan päiväuniaikaa. ja oli hereillä siihen saakka, kunnes veikka heräs.

      musta on paljon isiimpää työnnättää kakkendaalit vaippaan kun ravata vessaan joka kakka-huudolla :D mut onhan tota ikääkin vasta 1v10kk.

      Poista
  7. meillä meni ehkä 2 vuotta ennenko ekat nukku samaan aikaan. huhei, ja nykyään ne ei nuku vaikka mua ja pienintä nukuttais. onko se NIIN väärin.
    ja kantoliinatukihenkilön nimesäs vastaan että meidän lapsista eka oli 2krt kehtosidonnassa synnärillä, toinen kai kerran kotona ja kolmas ei oo ollut koskaan. en oo jaksanut huudattaa vaan nakannut pystyyn.
    siis saa olla pystyssä vaikka heti 2pv ikäisestä, mutta jalat mytyssä eikä niitä saa pakottaa levälleen

    VastaaPoista