ja taas hujahti viikko. ohmigood. viimeviikkoiset postausideat ovat armeliaasti unohtuneet, voitte olla kiitollisia. mut haluuttekste pikaisen kuvauksen eräästä seesteisestä aamusta? saatte vaikkette haluais:
tänä aamuna:
- herättiin vasta kakskyt vaille kaheksan, kun keskimmäinen heräsi ja alkoi huhuilla pinniksestä
- esikoisen koulu alkoi puol ysi ja samoihin aikoihin mies vie ma ja ti keskimmäisen tarhaan, joten aika oli jokseenkin kortilla
- pienet lapset karjuivat molemmat, kun keskimmäinen halus mun syliin, jossa oli vauva
- esikoinen valui sängystään esiteinimäisen "reippaasti".
- seuraavaan puoleen tuntiin voi sovittaa kolme vessassakäyntiä yhdessä vessassa, yhden vessalukemisen, maidon lämmitystä tarhailijalle, lastenohjelmia, koirankusetuksen ja -ruokinnan, aikuisten aamukahvit, kolme aamupalaa, tarhailijan aamupesut ja -potat
- kaikki em. lisättynä sylistä toiseen tai vaavisänkyyn vaihtuvalla tytöllä.
- esikoinen ei voinut mennä kelin takia pyörällä kouluun eikä ois ehtinyt kävellen, joten pyysin miestä viemään sen sillaikaa ku puen keskimmäisen päivävaatteisiin.
- tilanne 7 minuuttia ennen koulun alkua oli siis tämä: mies tuli koiralenkiltä (mies ja koira märkiä), esikoinen pukeutui eteisessä, minä pukeutuneena sukkahousuihin ja imetysliiveihin puin keskimmäistä hoitopöydällä, vauva karjui vaavisängyssä eteisen käytävässä, esikoinen oli jo reppu selässä kun mies hokasi sen lasit eteisen lipastolla mut koteloa ei löytynyt
- sanoin että "tää on ihan pillusta" (en kiukkuisena vaan epätoivoisena)
ps. arvontapalkinto on hankitud! kohta on arvonta! jiihaaaa!
siis täh täh, miTÄH? onks multa nyt mennyt osallistuminen arvontaan sadanmiehenpäämiehen kunniaks jokseenkin ohi, täh täh?
VastaaPoistaeikun ei siihen vielä oo voinut osallistua, pitäs ensin julkaista palkinnon kuva :D
PoistaAivan mahtava blogi, sanoisinko! Vaikka todellisuudessa tää on kurja ja mieltäraastava tilanne, saat sen kuulostamaan huvittavalta.
VastaaPoistaVoimia päiviisii !
Sää oot aina yhtä ihku <3
VastaaPoistaArvaas muuten, kävin eilen Sokoksella ja omien Gosh-shoppailujeni lomassa panin merkille mustan nestemäisen eyelinerin. Niitä enemmän tussimallisia ei vissiin enää saa mustana, siis niitä mitä joskus linkitin, mutta tätä yhtä (http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/gosh-eye-liner-pennestemainen-silmanrajausvari/149393/10359/10337/14037) todistettavasti saa. Tarjoushintaan 7,90. En tiedä kauanko tarjous on Sokoksella voimassa, mutta jos toi eyeliner kelpaa, niin laita joku asialle jos et dydön kanssa lähde asiakasomistajapäivien myllytykseen! :)
Sulla on tyttö! Ollu jo kolme viikkoa! :D
VastaaPoistaOnneaaaa! :D (tai vaihtoehtoisesti osanottoni: kaksvee tyttö ON haaste)
Nii onks se keskari pakko viedä sinne tarhaan..? Pääsis itekkin helpommalla jos jäis vaan kotiin. En ymmärrä tätä subjektiivista oikeutta sitten yhtään. T. Ano nilli, siihenhän tuut vetoon niin ei tartte vastata kysymykseen.
VastaaPoistaTunneksää tän kyseessä olevan lapsen, vai mihin perustat uskomuksesi siitä että tiedät äitiään paremmin, mikä sille lapselle ja tälle perheelle on paras ratkaisu?
PoistaWandabe ei taatusti tarvitse tätä mun puolustusapua mihinkään, mutta halusin nyt vaan osoittaa että se ei ole ainoa, jota muiden asioihin puuttuminen vituttaa. Ja ihan riippumatta siitä, onko asialla anonilli vai ei.