hei sinä, joka olet raskaana ja jolla on ennestään taapero siten, että lasten ikäeroksi tulee noin kaksi vuotta! oletko hymyillen lukenut blogeista ja feisbuukista (tuosta typeryyden huipentumasta, johon mä en muuten kuulu! hahaa! HAHAA! siitäs saat, vitun some!), miten kahden pienokaisen arki rullaa kuin bugaboon renkaat ja äiti ehtii nauttia vaikka kokonaisen pullapitkon päiväkaffilla kermassa haudutetun lohipastalounaan jälkeen - silti sujahtaen ensimmäistä raskautta edeltäneisiin superslimfit-farkkuihin (jo synnytyssairaalasta poistuessaan) - lapset nukkuvat tahrattomina vuorokauden ympäri, kukaan ei potki ketään silmään ja puhtaat liinavaatteet tuoksuvat iiiihanasti! tällaista sullakin sit on, niinhän? NIINHÄN?
no, jos ei olekaan niin kieriskele tässä: lapset eivät vahingossakaan nuku päivällä samaan aikaan, joten juot kahvisi aina kylmänä - jos ylipäänsä ehdit keittää sitä. kymmenen raskauskiloa on kadonnut johtuen enimmäkseen siitä, että et ehdi syödä mitään. milloin kävit kakalla, kun hätä oli käsillä? niinpä. muista pukamat! mutta toiset kymmenen kiloa on silti jäljellä ja niistä pidät huolen ahtamalla yhdellä kädellä kitaan piparisuklaata samalla kun imetät. ai taapero oppi just laskemaan pyllymäkeä nahkasohvalta? taas sataa. kuinkas monta tuntia näitä piirrettyjä voikaan näyttää leimautumatta internetin paskimmaksi äidiksi... kauan noi pyykit on olleet koneessa? mille ne haisee? vai haiseeks toi koira... eikun se olen minä! just kävin suihkussa ei vaan koska se oli? juustoinen tissinvälihiki! jälkivuoto! puklu! pissakakkalikainenkoira! millos toi lapsi on saanut lämmintä ruokaa? ainiin mut kun se syöttää ne suoraan koiralle. missä vitussa mun imetyspaidat on? no lähen kauppaan pelissä liiveissä, en vaan avaa takkia. en vois muutenkaan, koska se tissihiki, juu nou.
taapero ei oo varsinaisesti mustasukkainen. mitä nyt hakkaa nyrkeillään imettäjän tissejä. ja iltaisin isän saavuttua kotiin, liimautuu äitiin kuin ihana pikku iilimato. nyrkeillä voi hakata myös vessan ovea äidin ihmetellessä, että minnes se hätä imeytyi.
suom. huom. tää ei oo valitusta, tää on arjen kuvausta. ja tää arki on hauskaa! mun ei tartte aamuisin punoa nutturaa, meikata eikä etsiä virastokelpoisia vaatteita, mä saan olla ihan perseestä revityn näköinen koko päivän ja huljailla kokovartalohaalarissa vaikka pohjoismaiden lähestulkoon suurimmassa kauppakeskuksessa. mulla ei ole ulkonäköpaineita, koska ne kymmenen kiloa, juu nou. varpaat ovat ainoa osa, jota itsestäni katselen, joten niiden kynnet voin sentään lakata.
merkkirattaissa muksujaan pajunvitsanohuina kuskaavat ruotsalais/pariisilais/ihanmikävaanlais-äidit mai äässs. nillittäjät, joiden mielestä ihmisen ei ole soveliasta näyttäytyä ruokkoamattomana julkisilla paikoilla, mai äässs.
totuus on, että parasta ovat lapset. toiseksi parasta härdellin pyöritykseen iltaisin kernaasti soluttautuva aviomies. kolmanneksi parasta on robotti-imuri.
Toi vika kappale!!!!!<3 Paitsi et omalla kohdallani korvaisin robotti-imurin älypuhelimella, koska sillä voi teeskennellä olevansa kosketuksissa ulkomaailmaan. Just kato noi somet ja semmoset.
VastaaPoistaMuutenkaan en oo ihan päässyt jyvälle noista robotti-imureista. Mut tässä lähellä yhden omakotitalon pihassa on aina robottiruohonleikkuri. Se on ainakin Kodan mielestä ihan saatanan epäilyttävä, ja mä oon sit vaan luottanut sen arvioon.
en osannut vielä kahden lapsen kanssa rispektoida riittävästi tota miehen ostamaa robotti-imuria vaan katsoin parhaaksi imuroida itse. mut nyt osaan. tilanne: vitusti hiekkaa eteisessä ja jotain ihme nöyhtää ympäriinsä, vauva tissillä, tylsiintynyt taapero hazardoi ympäriinsä; ratkaisu: imuriin tunnin ohjelma, jonka aikana voi rauhassa imettää jne, taapero väijyy imuria ja hihkuu sille; lopputulos: siisti lattia, imetetty vauva, viihdytetty taapero = rauhaisa äiti. tosin koira vihaa tuota imuria eniten kaikista imureistani.
Poistaei saa pelotella! Just pissasin tikkuun, ikäeroa tulossa 1 v 8 kk ja enää ei voi perua...
VastaaPoistaNou hätä! Luet kato vaan niitä idylliblogeja niin hyvin menee! Sit kun alkaa ahistaa nii luet tän uudestaan...
Poista=D =D =D Paras naked truth-postaus tähän mennessä! =P
VastaaPoistaMun siskon mielestä oli itsekäs päätös olla tekemättä toista lasta ihan heti. Niin olikin. Perustelut listasitkin tuossa hienosti. Tää eka täytti just kaks, kohta vois ehkä alkaa lämmetä ajatukselle uudestaan. Vaikka mitä se odottaminen oikeasti muuttaa, 3- tai 4-vuotiaalla on sit kuitenkin joku hirviöuhma tjtn menossa kun(?) se uusi vauva syntyy ja koira nyt on koira parin vuoden päästäkin. Innolla odotan.. jotain taikaa siinä kuitenkin täytyy olla kun tähän haluaa ryhtyä. =)
Onnittelut anonyymille.
Mä taas ajattelen niin, että itsekäs vanhempi nimenomaan valitsee pienemmän ikäeron. Tai siis oon itse ainakin niin kuspää hedonisti, että musta ei ehkä olisi taas Vauvavuoteen, jos edellisestä olisi kulunut jo niin kauan että olisin ehtinyt kullata muistot ja tottua leppoisaan eloon :D Haluan kuitenkin tehdä tällaiset päätökset itsekkäin perustein, jotta voisin taata oman jaksamiseni ja siten sen, että lapsella/lapsilla on mahdollisimman hyvä äiti.
PoistaTietty epäitsekkyyspisteitä saa siitä, että pienemmän ikäeron kakaroista on mahdollisesti toisilleen enemmän seuraa, mutta voi myös olla, ettei olekaan. Puhuin tästä just mun hyvän ystävän kanssa, joka on aina - myös pikkulapsena - ollut todella läheinen isoveljensä kanssa, jota on 9 vuotta nuorempi.
mummo just puhui pari päivää sitten että meidän pienelle ikäerolla olevat lapset on varmaan ainoat jotka ei leiki, vaan on kokoaika toistensa kurkuissa kiinni. poika ja tyttö, 5&v..
Poistasitten meillä on se kolmaskin, samalla vaivalla ne on kaikki kasvatettu isoksi ja kun täytän 40 niin potkin isommat kotoa pois ja sitten mulla on sitä_omaa aikaa_vaikka pitsin nypläykseen.
ja pitipä vielä siis lukea että 5&6v.
Poistaenemmän kai tohon sisarusten yhteispeliin vaikuttaa luonteet ku ikäero. ainakin mun 10v leikkii sujuvasti 8 vuotta nuoremmpan pikkuveikan kanssa. ja mä aikoinani tappelin aina mua 3 vuotta vanhemman isosiskon kanssa...
Poistamä näköjään vaivaan itseäni 10 v sykleissä... 10v päästä voisin ainakin teoriassa olla jo mummo, kun esikoinen on sit 20v :D
Hahhh :D
VastaaPoistaMää täsä just heijjaan vatsakipuista vauvaa repussa joka vetäs niskapaskat. Tää lämmitti mieltä kuin ne kuuluisat kuset housussa talvipakkasella.
Nam saatana :D
-Emmi-
lämpö se on hetkenkin lämpö :D
PoistaJahka tään tuoreimman vuokralaisen vuokrasopimus umpeutuu, on esikoinen 5,5v, keskimmäinen 2,5v. Sopivasti 3v uhma päällä. Ja esikoimen elää vieläki jonku sortin kriisiä ku tuosta keskimmäisestä. Minkähänlainen hermoromahus sille tulee ku huomaa että joutuu jakamaan äitin vielä toisellekki pikkuveljelle (ei se voi tyttökään olla, ko poikia on tähän asti tullu). Että kolmatta täystuhoa ootellaan. Kieltämättä olen viime päivinä miettiny että ollaanko me miehen kans kuitenkaan aivan viisaita. Mutta kai sitä kasvattaa kolme poikaa siinä missä kakski
VastaaPoistasiis huonoa aikaa ei oo koskaan! aina on vaan sopiva sauma, kun siltä tuntuu. eipä oo tylsää.
PoistaAhihi. En osaa samaistua, sen sijaan taidan pitää housut tiukasti jalassa jatkossakin. :D
VastaaPoistaJa robotti-imuri kuulostaa huipulta!
suasittelen roboimuria lämpimästi. ja housuja :D
PoistaJoo! Totta! Kiitos ja aamen.
VastaaPoistapus <3
Poistaah, robotti-imuri!!
VastaaPoistaMeillä taapero on oppinut kiipeilemään sillä aikaa kun imetän. Se käy hakemassa vessasta painavan puisen jakkaran, ja kiipeilee niin lundian kirjahyllyyn kuin keittiön korkeille tasoille piparipurkillekin. Näppärää, ja ei voi kuin kehua toisen hienoja oivalluksia.
Eräänä päivänä opetin sen antamaan kissoille ruokaa, että saisin sillä aikaa imettää rauhassa. Ei mennyt montaa päivää, kun se keksi miten sillä jakkaralla pääsee kiipeämään ihan kissojen ruokakkupille asti syömään niitä kissojen ruokia. Kun äiti ei älyä antaa ruokaa ;)
kiipeily on tosiaan pop, samoin koiran tai isoveikan härkkiminen. keksiipähän tekemistä...
PoistaOliski nuo kaikki kolme, eka kohta vain pitää paikkansa. Isä pelmahtaa paikalle vasta perjantai-iltana ja sunnuntai-iltana pakkaa taas kamansa. No, eipä tarvi siivota ko omat ja lasten sotkut. Täytyy toivoa, että se tänään näyttäs imuria täällä, kun mamma ei oikein jaksa!
VastaaPoistamies vois poissaolonsa korvaukseksi ostaa sulle roboimurin?
PoistaOot NIIN asian ytimessä!
VastaaPoistakiitos!
PoistaÄlä sie kuule pelottele ihmisiä! Just olen lukenut ziljoonasta blogista, miten helppoa on vauvan ja taaperon kanssa.
VastaaPoista:D
enhän mäkään sanonut, että se vaikeeta olis :D välillä on vaan sellaista härdelliä, että ei voi ku nauraa. jos mulla ois mielipakko esim. meikata joka päivä tai saada muksut nukkumaan minuutilleen tai syödä jotain tuoretta, niin vittuuntuisin ihan turhaan. first things first.
Poistaminä en juo kahviani jäähtyneenä-mulla on termosmuki ja lasten ikäeroa 1v3kk ;)
VastaaPoistaKätevää :D.
Poistaai svidu, unohin ostaa sellaisen tarjoustalosta! kiitti vinkistä!
PoistaMä en kyl oo juonu kahvia lämpimänä, ainakaan kulausta enempää (silleen että kurkku palaa), vaikka on vaan yks mukelo. Mutta mulla ei selvästikään ole homma handussa.
VastaaPoistahanki säkin termosmuki, mäkin aion!
PoistaMä kuolen kun ajattelen sun juustotissihikeä ja jumboreissuja toppatakissa.
VastaaPoistatoivottavasti silleen hyvällä tavalla...
PoistaKiitos, vauvakuume helpottaa! :D Mun on sitä paitsi meikattava aina kun meen ovesta ulos, joten eipähän tarvii haaveilla toisesta (prioriteetit kunniaan). Välillä mietin, mitäköhän olis tapahtunut, jos olisin tajunnut nuorena, että mun on lisäännyttävä ja täytettävä maa.
VastaaPoistaMekin ollaan muuten aina oltu parhaita kavereita pikkusiskon kanssa - ikäeroa kahdeksan vuotta.
Hah, että mä repeilin täällä. Kahden ison pienen ja yhden pienen pienen äidistä kuulosti niin kovin tutulta :)
VastaaPoista