blogialemmuuskompleksista kärsiville

blogeista saapi ajoittain lukea bloggaajan pohdiskeluja siitä, miksi ja kenelle he blogiaan kirjoittavat. en itse ole juurikaan - oikeastaan ollenkaan - kyseistä asiaa miettinyt. jos kirjoittaisin vain itselleni, suljettu blogi for my eyes only olisi sitten varmaan riittävä. mut aika tyhmä idea, koska sama homma hoituisi vaikka notepadilla. että jotain sairaalloisen narsistista henkisen kikkelin sosiaalista kiillotustahan tähän mulla liittyy, nih!!!

nojoo. en kysele, mistä aiheista lukijat (joita on just ny hälytysnumerollinen! oon paras!) haluaisivat lukea, koska kirjoitan mistä haluan, jaksan, ehin ja muistan. en järjestä hekumallisia sponssiarvontoja (tosin toi käynnissä oleva voitaisiin katsoa suomen valtion sponssaamaksi). kiroilenkin! mulla ei oo kuvia eikä ees isoja kirjaimia. visuaalista ilotulitusta tai seesteistä runoilua ei tällä tontilla nävy.

en käy muskareissa enkä kerhoissa enkä juuri puistoissakaan, mun vanhat kaverit ovat joko vela-aikuisia tai pitäneet mammiksensa liki vuosikymmen sitten. tää on siis mun ainoa vertaisverkostoituma, kuten nykyään hienosti konsulttikielellä sanotaan. toisaalta oman elämän surkuhupaisten tilanteiden (aamukaaokset, raskauskilot, pukamat jne) satunnainen jakaminen täällä on minulle tärkeää siksi, että se voi helpottaa jonkun muun oloa. jos omat raskauskilot ahistavat, ei oo aina kivaa lukea muiden sujahtavan teinifarkkuihin. no mä en sujahda vaan ahtaudun yli 10 raskauskilon (160 cm, liki 70 kg) rubensoimana verkkareihinkin :D jos steriilit sisustuskuvat itkettävät, voin kertoa että meillä tarvittaisiin myös lelunkerääjärobotti (joka luultavasti ylikuumentuisi) ja kaikilla isompien tavaroilla on taipumus kasaantua keittiön baaritasolle järkyttäväksi kamavuoreksi. jos oma peilikuva näyttää nuhjuiselta, niin mua ette kuulkaa edes haluaisi nähdä, t. nimim. onneksi tukka kasvoi mallista yli, että sain sen sipulinutturalle - ja missä mun puhtaat imetyspaidat ovat... dyddö nukkuu päivisin noin viiden minuutin pätkiä ja vetää pidemmät unet isänsä saavuttua töistä, että jaksaa yöllä killistellä ja hillua. sukulaiset asuvat yli puolen tuhannen kilsan päässä, joten tukiverkot ovat hyvää henkistä laatua. juon lasillisen (tai kaksi...) punaviiniä joka päivä. siis jos sitä on vielä jäljellä.

tähän pitäs nyt kai sitten vetäistä joku tymäkkä loppuklausuuli. ei irtoo mitään!