kyllä inter-njet tietää. silfverberg kirjoitti äitiysjuttuja kirjaksi (jota en ole lukenut) ja tulkintoja siitä sekä monesta muusta asiaan liittyvästä saapi lukea sieltä sun täältä. viime aikoina blogit kommenttibokseineen ovat tarjonneet myös oivallista luettavaa äitiyteen, kasvattamiseen jne. liittyen. esimerkkeinä Liina, Kukkavarvas, bleue, Täti-ihminen, Taikinanaama, Periaatteen Nainen... moneen olen joko kommentoinut, aikonut kommentoida tai ollut kommentoimatta. yhä enemmän tuota viimeisintä. sen sijaan olen yön tunteina ja päivän hetkinä miettinyt sitä, miksi äitiys ilmiönä ja ilmiön ilmentyminä kiinnostaa minua koko ajan vähemmän. mua ei ole koskaan pätkän vertaa kiinnostanut muiden harjoittamat ruokinta- tai puhtaanapitotavat. tai rokotusvalinnat. kiinnostun keskustelusta ainoastaan silloin, kun havaitsen jotain mielestäni perusteetonta tai huonosti perusteltua shebaa suuntaan tai toiseen. saatan myös pyöritellä silmiäni täällä koneen ääressä, jos joku siirtää esim. hämähäkkifobiansa lapseen (kamoon, ei suomessa ole vaarallisia hämähäkkejä). ja toki vittuunnun, jos joku tulee iholle aukomaan. mut ei oo tullu, ikinä. ja jos tulee niin täältä pesee ja linkoaa!
asian kääntöpuolena minua semisti kiinnostaa viedä keskustelua metatasolle: miksi äitiydestä jankkaaminen myy niin hyvin? miksi kiinnostaa pohtia äitiyttä? pohtiiko joku myös isyyttä (siis joku muukin kuin äitinaiset)? miksi rakennetaan kuvitteellisia pooleja x-äitiys vs. y-äitiys? miksi asioista tehdään vaikeampia, kuin ne ovatkaan - vai olenko missannut jonkun olennaisen pointin? hääh?
vittu mitä välii!
Just näin!
VastaaPoistaen jaksa koko aihetta. olen jo muutamaan otteeseen sanonut ja sanon nytkin, että ihme asenne valittaa äitiyskuiluun putoamisesta ja samalla kirjoittaa äitysaiheinen kirja. tyyppi on syyllistynyt erilaisista äideistä mitä itte on niin sit syyllistää niitä äitejä. jaa, no sehän on helvetin loogista.
VastaaPoistamäkin oon sillä rajalla, että kiinnostaako edes se metataso. mut tavallaan kyllä, et miks vanhemmuuden arviointi jaksaa ketään kiinnostaa. onko vanhemmuus muotia? en tajuu. enkä saa edes konkretisoitua ajatteluongelmaani.
Poistaminä ainakin sanoin sille naapurin 60v papparaiselle joka mua varoitti tästä jo 4v sitten.
Poistaettä musta on kivaa miettiä kuulkaas nyt niitä vaippoja, liinoja, haalia kamoja ja pitää blogia, ottaa lapset mukaan suunnilleen kaikkialle jaja.
ehdin kaivautua sieltä kuplasta kun lapset kasvaa, ja se on mulle ok. miksi siitä pitää kerta toisensa jälkeen ihmetellä..
Mua oikeastaan viimeistään nyt alkoi vituttaa, että avasin suuni. Tai no kirjoitin, whateva.
VastaaPoistaMä olen pahoillani että jotkut kantoliinanihilistit on uhanneet että Anu vammauttaa lapsensa jos kuljettaa sitä Baby Björnissä. Hienoa, että se inspiroi kirjoittamaan oikein kirjan siitä.
Mä alan kanssa kallistua koko ajan sille evvvk-linjalle. Mulla on mielipiteeni ja voin sitten ihan hiljaa olla sitä mieltä että jos nainen ei imetä sitä lasta 10-vuotiaaksi tai pue sitä kouluun asti kestovappoihin niin se on pilalla koko perhe. Ugh.
Vittu mun känny! Tekee samaa kun sun postauksee yrittäessä, jää luuppiin eikä julkaise! Syyllistymisasia on pitkälle semantiikkaa. Mut näetsä, miks äitiys aiheena kuumottaa nykyään?
PoistaOliks toi sun viimenen kysymys sellanen Jari Sarasvuo-tyyppinen retorinen toteamus, että "siis näetsä, kun sä tiedät vastauksen jo valmiiks" vai ihan oikee kysymys?
PoistaMutta oli kumpi tahansa, niin lähtökohtaisesti äidit, jotka näihin keskusteluihin osallistuu tai niistä vetää kierroksia, on just niitä joiden tuskin tarvitsis syyllistyä. Ei mitkään pirinistimutsit jotka jättää 2-vuotiaat yksin kotiin päiväks käy lukemassa ja mieti että onks nyt kiintymysvanhemmuudessa jotain pielessä.
Jokainenhan kai haluaa parasta lapselleen ja yrittää tehdä päätökset siltä pohjalta. Jos sitä ei voi pitää yleistettävänä kaikkien lasten parhaana, niin sitä on vaikea perustella. Esim. mun kotihoito alle 2-vuotiaille fanaattisuus johtuu varmasti osittain siitä, että meille se järjestely on hetkittäin melko haasteellinen niin talouden, parisuhteen kuin ihan logistiikan puolesta ja jos mä en pystyisi perustelemaan sitä sillä että se on UNIVERSAALI LAPSEN PARAS niin sithän mä olisin vaan tyhmä ja kaikki kärsimys turhaa.
Vähän sellainen kärsimyskilpailu.
Oikeasti äitien ja kaikkien vanhempien ja epävanhempien kannattais tietty keskittyä vähän triviaalimpiin ongelmiin kuin että kulkeeko joku kantoliinassa vai vaunuissa, kuten vaikka asteroidit, ilmastonmuutos ja saimaannorppien uhanalaisuus.
http://saukkorauta.wordpress.com/2013/02/24/erilaisia-mammabloggaajia-2/
PoistaHeh heh.
Hiukan hyvä tuo PeNan linkitys! :)
Poistahahhah, sarasvuo! en tiennytkään että se puhuu noin :D
Poistase just, että eihän näissä keskusteluissa ja vastakkainasetteluissa ja vöttevö olla ollenkaan niissä asioissa, jotka ovat oikeasti lapsille haitaksi.
ja kuva oli kyl hyvä, tosin taas poolittava.
Niinpä. Huomaan ettei vaan nappaa enää samalla tavalla. Hyvää tekstiä on ihan kiva lukea, mutta harvemmin näihin kasvatus/äitysjuttuihin jaksan enää kommentoida. Epäilen tosin että mun pää vaan on niin totaalisen puuroa tässä univelassa, joten ei musta mitään fiksua saiskaan ulos.
VastaaPoistasamma här. mä kyl pystyn ajattelemaan mut ulossaanti on vähän kiikun kaakun.
PoistaSiksihän se kiinnostaa kun se on niin minäminää. Kun äiti pukkaa omasta itsestään ulos sellaisen palleron ja hormonit hirttävät päälle niin johan siinä helposti syyllistää itsensä jos vaikka mistä. Ja jotta sitten välttäisi syyllistymisen niin hyökkäys on paras puolustus, samantien vain niiden kimppuun jotka kehtais ehkä vihjata, että se oma polku ei olekaan se ainoa oikea?
VastaaPoistaTai jotain ;D
hormonit hirttävät päälle :D
Poistamä en enää muista, olinko esikoisen vauva-aikana jotenkin epäkypsempi näissä asioissa. luultavasti kyllä. mutta yleinen keskustelu oli silloin vähäisempää ja esim. kantoliinat ja kestot sen verran "uusi trendi" ettei siitä ollut rintamaksi saakka.
Minua kiinnostaa aika monia asia maailmassa ja varsinkin ihmisissä. Mutta tällä hetkellä lähinnä oma napa, ja sen tollistelu (eli itseni pohdinta) tällaisessa muutostilanteessa. On ollut mukavaa kasvaa äidiksi ja sitähän kai tekee nyt sitten lopun ikäänsä, muuttuu tarpeen mukaan äitinä lapsilleen?
VastaaPoistaMuiden kasvatusasiat ei sinänsä enää kiinnosta minua henkilökohtaisella tasolla kuten esikoisen vauvavuonna, jolloin olin epävarmempi ja taitamattomampi vauvojen kanssa. Toisten kikat antoi vinkkejä itsellekin. Nyt elvistelen kuin parhaatkin kolmen lapsen äidit, hekoheko. Ja ymmärrän paremmin, että aivan erilailla tehdyt jutut ovat varmasti kullekin perheelle oikeita ratkaisuja ( no paitsi jos puuhaa jotain rikollista) ja on ymmärrettävää, että kunkin on itse tehtävä virheensä niistä oppiakseen, vaikka ne aiheuttaisikin joskus itselläni sisäisesti silmien pyörittelyä.
Mutta sitten tieto/jneminä on kiinnostunut kasvatusasioista yms laajemmassa skaalassa ja rakastan näiden asioiden pohtimista ja tutkimista yleisemmällä (ja merkityksellisellä) tasolla. Se lipsahtaa välillä blogiinikin.
Taisin puhua aidanseipäästä kysymyksiisi nähden. En jaksa kuitenkaan pyyhkiä viestiä. Tämmöistä aivopierua sitten tähän väliin, mitäs menit mainitsemaan minut niin piti jotain keksiä. Mukavaa uutta viikkoa!
kiitos samoin! sun tekstit ovat aina ihan järkeviä, eivät turhan kärkeviä. ja kommentit samoin!
PoistaMä olen aika pitkälti samoilla linjoilla. Tai ainakaan minua ei toisten valinnat jaksa kiinnostaa juuri lainkaan. Eikä omatkaan ihan hirväesti. Kun lapsen tulon alkuhämmennyksestä oli selvitty, olen mennyt etupäässä vaiston varassa ja usein sieltä, missä aita on matalin. Ja se on musta ihan jees. Tuskinpa meidän omillakaan vanhemmilla (no ei ainakaan mun) on ollut mitään kummempia kasvatusperiaatteita, vaan on kasvatettu maalaisjärjellä ja omien äitien opeilla. Ja suht ok lopputuloksia on tullut. Tai jos ei ole, en usko että sellainen ylitiedostavuus kasvatusasioissa olisi vienyt asiaa yhtään parempaan suuntaan. Korkeintaan huonompaan.
VastaaPoistaMutta sitä minäkin vähän mietin, että mikä äitiydessä (tai vanhemmuudessa) myy nykyään niin hyvin. Kirjojen ohella toinen ilmiö on esim hesarin kolumnit. Joka viikko ilmestyy pari kolme uutta nimekkään toimittajan tai kirjoittajan kolumnia, jossa märehditään jotain lapsiin tai perheisiin liittyvää juttua ja ne kiertävät sitten kuumina pitkin facebookia. Eihän niitä kirjoitettais, jos ne ei ei niin kovasti kiinnostais porukkaa.
Ehkä ihmisillä on nykyään liikaa aikaa. Ja vanhemmuudesta on tullut projekti, joka suoritetaan. Jos se olisi elämään kuuluva itsestäänselvyys, ei ketään kiinnostaisi hirveästi jauhaa asiasta.
toi on muuten totta, ettei ne omatkaan valinnat juuri kiinnosta :D mä en ainakaan osaa pitää niitä valintoina. se on vaan lapsenhoitoa!
Poistalukaisin äkkiä sen kaaron kolumnin ja musta se oli hyvä.
Komppaan tota edellista, aitiydesta on tullut projekti. Monet vastaa kysytaessa etta mita teet elamassasi etta: "olen aiti". Ite en osaa kahdenkaan lapsen jalkeen vastata muuta kun biologi, jotenkin se maarittelee vielakin mua enemman kun "aitiys". Jos aitiys on ammatti niin siitahan just tulee suorittamista ja kaikki pyorii sen ymparilla. Mun mielesta se ikuinen "millainen aiti olet" on ihan yhta arsyttava kysymys kun taalla rapkon takana tuttu "what race/ethnicity are you?" johon tekee aina mieli vastata etta "human". Olen ensin ihminen siina missa muutkin ja meilla nyt sattuu miehen kanssa olemaan kaksi lasta ja kaksi koiraa.
VastaaPoista-Henkka
hmm, aika mielenkiintoista se, miten vastais tuohon kysymykseen äkkiseltään. mä varmaan sanoisin, että "olen" :D en mä koskaan mieti, millainen äiti olen. varmaan ihan paras!
PoistaAnteeksi tämä pieni hyrinäni ruudun takana, mutta miten voi todeta, että äitiydestä jorina ei kiinnosta noin periaatteessa paskan vertaan, mutta pitää silti aiheeseen melko vahvasti liittyvää äitiblogia?
VastaaPoistaTämä on kysytty aidosti hyväntahtoisella ajatuksella eikä vittuillakseni. Tyylejä on toki monia ja moni hirttää kiinni omiin ismehinsä eikä niihin nyt jaksa lähteä mukaan kuin väsyneenä/provosoituneena/etsiessään katalysaattoria omalle vitutukselle. Mutta äitiyttä kaikilla kaikki tyynni.
Musta tuntuu, et Wandis tarkoitti ettei sellainen äitiysgenreily kiinnosta suuntaan jos toiseenkaan. Ei kiintynysekovanhemmuutena eikä feministisyyllistäjäkantiltakaan. Ja siitä jaarittelu.
PoistaEikä tollasen kirjan olemassaolosta tarvi niin helvetisti kyllä keuhkotakaan, edelleenkin kun tyyppi on itse syyllistynyt muista mutseista ja nyt syyllistää niitä mutseja, olisi systemaattisempaa kirjoittaa asiasta vastinekirja :D Musta nää "erilaiset vanhemmat" nyt ottaa liikaa tosissaan sen, että jotain vastakkaisia ajatuksia löytyy oikein kirjan sivuilta. Jokainen tapatkoon tyylillään, mä en todellakaan aio lukea tota kirjaa (koska luin oliviasta saman eukon saman aiheen jutun ja se oli tyhmä) ja nyt loppu tää spekulointikin. nettikauhistelu vaan lisää ton kirjanmyyntiä ja koska en allekirjoita noita teesejä, en aiheesta enää julkisesti puhu :P
tää onkin hyvä kysymys. tämä kun on äitiblogi, jossa ei juurikaan pohdita äitiyttä, ei kasvatusta, ei lastenvaatteita tai -tarvikkeita. tää on ehkä kooste satunnaisista mikrotason hetkistä äitinä. mut äitiys teoreettisena suoritteena tai valintajoukkona ei hotsita edes pohdittavaksi.
PoistaKysyin tätä mieheltäni. Oli aika masentavaa kuulla hänen vastaus:
VastaaPoista"En pohdi isyyttä. Se on selkeää ja liittyy vähän kaikkeen. Pidän itseäni varmana isänä. Jos näen puistossa toisen isän, en yleensä mieti häntä, ellei hän sitten muuten ärsytä minua - mutta se ei siis johdu isyydestä itsestään. En koe vahingoniloa, jos näen toisen isän esimerkiksi väsyneenä. Miksi vertailisin itseäni? Miksi olisin vahingoniloinen?"
En tiedä olenko sekaisin, mutta minusta tuntuu että olen juuri nyt äärimmäisen pettynyt itseeni. Siihen, että minä olen todellakin ollut vahingoniloinen toisille, kun heillä menee huonosti ja olen ollut epävarma ja kokenut riittämättömyyttä ja syyllisyyttä lähes joka toinen päivä ja jatkuvasti. En koko ajan, mutta tuntuu että olen huono ihminen kun sen vanhemmuuden voisi suorittaa isätyyliin nin paljon helpommin.*
Anteeksi purkaukseni.
...*) mutta siitä huolimatta, vai sen vuoksi juuri, kumpikin lapsistani on enemmän minun perääni.
-eräs anonyymi lukija, 2 lapsen äiti
mä luulen, että noi kaikki sun mainitsemat tunteet (vahingonilo, riittämättömyys, epävarmuus, syyllisyys) on osa tätä hommaa lähes jokaisella. tai käsi pystyyn se jolla ei ole! kyse lie siitä, saavatko ne tunteet ylivallan vai kulkevatko siinä mukana ikäänkuin laadunvarmistajina...
PoistaMä en ole koskaan aiemmin (ennen bleuen kommentin lukemista that is) tajunnut ihmetellä, että miksi mua - jota kiinnostaa tosiaan useimmat asiat maailmassa ja etenkin ihmisissä ja ihmisyydessä - ei kiinnosta lapsenkasvatukselliset asiat. Ehkä se on joku vastareaktio tälle nykyiselle äitiyskulttuurille, mutta ei vaan kiinnosta. Ei kiinnosta kertoa meidän tekemistä valinnoista, eikä varsinkaan kiinnosta kuunnella muiden tekemien valintojen perusteita. Mutta veri alkaa todellakin kiehua, jos joku mun nähden/kuullen työntää omia näkemyksiään väkisin toisten kurkkuihin.
VastaaPoistaKasvatukselliset kysymykset on mulle tavallaan tosi henkilökohtaista aluetta, vaikka mun tekemien valintojen taustalla ei ikinä mitään sen suurempaa hurmoksellista ajatusketjua olekaan. Ne on silti asioita mitä mä en koe luontevaksi jakaa muiden kanssa, koska niihin liittyy olennaisesti mulle kaikista yksityisin asia maailmassa; lapsi. Pidän valtavan tärkeänä asemaani lapsen yksityisyyden suojelijana. Mun mielestä kakrun asiat ei kuulu muille, ja jos se itse jossain vaiheessa kokee toisin, niin se on sitten sen oma asia ja päätös, jonka saa tehdä mielensä mukaan. Ei tämä siis sitä tarkoita että jos joku kysyy multa meidän käyttämästä vaippamerkistä, en vastaa, koska vastaus menee lapsen intiimiasioiden puolelle :D Tarkoitin vaan lähinnä sitä että mun mielestä on kummallista, miten kasuaalisti, perusteellisesti ja loputtomasti äidit ruotivat lastensa asioita foorumeilla (en tarkoita nyt pelkästään nettifoorumeita), joille lapsilla itsellään ei ole asiaa. Vääryydeksi se ruodinta muuttuu silloin, kun ne foorumit ja keskustelut ovat muiden luettavissa ikuisesti.
Mä olen aiemminkin miettinyt, että mikä naiset ajaa juuri äitiyden ylianalysointiin. Kaikki tarjotut selitykset liittyy pääasiassa sukupuoleen, mutta se ei mun mielestä riitä selitykseksi. Eihän naiset siitäkään puhu näin kiihkoisella tasolla, että minkälaisia valintoja tekevät esimerkiksi vaimoina. Tai tyttärinä tai siskoina, ystävinä, rakastajina jne. Ihan jokaisesta mainitusta roolista saisi takuuvarmasti revittyä yhtä paljon keskustelua kuin äitiydestäkin. Miksi esimerkiksi vaimoutta ei kollektiivisesti analysoida yhtä innokkaasti? Meneekö liian yksityiseksi? Se voisi olla ihan virkistävää vatvottavaa näin vaihteeksi. Ja hyödyllistäkin, kun niin suuri osa avioliitoista päättyy edelleen eroon. Äitejä me kaikki ollaan kuitenkin elämämme loppuun saakka, ja suurella todennäköisyydellä meistä jokaisen lapset ovat aikuisina sitä mieltä, että niillä on ollut maailman paras äiti.
Tuli mieleen sellainenkin, että ehkä me äidit kiinnitetään huomiota näihin äitiysotsikoihin yms. enemmän tiedostamattomastikin varsinkin silloin, kun se on itsellä pinnalla? Pitäisi kysyä lapsettomilta onko aiheesta ollut nyt enemmän puhetta kuin aiemmin, kun kuitenkin äitiys on ollut "ruodinnan kohteena" jo vuosikymmeniä.
PoistaItse en itseasiassa ole huomannut, että äitiyttä olisi viime aikoina pohdittu enemmän kuin aiemmin. Mutten olekaan facebookissa ja siellä äitiliigoissa :P.
Mutta hyvä vertaus tuo miksemme ruodi muita roolejamme samoissa määrin. Omalla kohdallani äitiys on selkeästi ollut niin voimakas kokemus aikuisiällä ja aikuisälyllä ja mahdollisesti otolliseen aikaan (kolmikymppisenä), joten se on saanut ainakin hetkellisen huomioni ja mielenkiintoni. Lisäksi vanhemmuus usein herättää muita kokemuksia, joten se ei sinällään ole aivan yhden pinnan raapaisua vaan samalla moni pohtii myös millainen lapsi itse oli, millaisia omat vanhemmat oli ja plaa plaa plaa. Ja sitten voidaan olla jo pisteessä kumpi tuli ennen muna vai kana. The Uhmakirjassahan raskautta viitattiin aikuisiän uhmaiäksi yhtä lailla kuin ikäkriisejä.
Joo, en mäkään ole facebookin äitiliigoissa, enkä todellakaan myöskään hakeudu äitikeskusteluihin - en livenä enkä netissä. En oo tässäkään ihan varma, että mistä tossa kirjassa ja sen ympärillä käytävässä keskustelussa on tarkalleen kyse, koska Wandaben tuottama äitiblogisisältö on oikeastaan ainoa äitiblogisisältö jolle altistumisen mun mieli kestää. Ainoa julkaisija, jolta mä noin muutoin luen kasvatusaiheisia juttuja, on Tiede-lehti :D Suosittelen muillekin!
PoistaMutta tosta keskustelun määrästä, että ei se mun mielestä tässä olennaista olekaan, vaan sen sävy. En mä usko että äitien äitinäkökulma vääristäisi kokemusta keskustelun sävystä. Ton tahattoman ja tahallisen kiusaamisen ja syyttämisen erottaa kyllä sivustakatsojanakin, ilman että tarvitsisi olla itse syyllistymässä tai pahoittamassa mieltään.
Mua itseäni harmittaa eniten se, että äitiysvatvominen ihan varmasti hankaloittaa vaikeassa tilanteessa olevien äitien avunsaantia. Jos neutraaleja neuvoja ei ole saatavilla tai jos on ottanut tavakseen suhtautua jokaiseen kasvatukselliseen kysymykseen elämän ja kuoleman asiana, mihis suuntaan käännyt tarvitessasi luotettavaa apua? Jos kokee olevansa aina ja ehdottomasti ainoana oikeassa, minkälainen onkaan se työ joka pitää tietoa suodattaessaan tehdä? Ei ihme, että äitejä väsyttää.
onks fbssä jotain äitiliigoja? kuumottavaa!
Poistamut siis, kuten yleensä, kris tyhjensi mun pajatson. ja kantoi toisen viereen, ja tyhjensi senkin.
Käyn tässä huutelemassa, että tuun vastaamaan kommentteihin jahka pääsen koneelle. Nyt tää mikrotason suorittava äitiys (= vauvan kanniskelu, esikoisen repun pakkaaminen ja keskimmäisen kakkahätä) varaa resursseja 150-prosenttisesti. Mut semmää sanon, että tekstissä viitatuissa blogikirjoituksissa on hyvää keskustelua. Moneen teki mielo kommentoida mutta tajusin, että olen liian vähän kiinnostunut ottamaan aiheista selvää, että voisin jättää perustellun kommentin. Pitäisiköhän kysymyksenasettelu kääntää siis niin päin, että onkohan mussa joku vika, kun mua ei kiinnosta äitiyspooleilu tai kasvatusperiaatteet...
VastaaPoistaMua kiinnostaa aina silloinkun törmään kiusaamiseen. Oli se missä yhteydessä tahansa, ei pelkästään vanhemmuuteen liittyvää. Ja tässä nyt mun mielestä näkyy aivan selvä kiusaamisen kaava. Anua on kiusattu niin Anu jatkaa kiusaamalla eteenpäin. Ja se on kaava mistä mä en tykkää. Ja toisaalta mua harmittaa hirmuisesti se tässä asiayhteydessä koska sitten he, ketkä tuota kirjaa on kehuneet, ovat saaneet sen kuulostamaan mielenkiintoiselta ja melkein tekisi heidän perusteella se lukea. Mutta sitten on tämä toinen puoli, kuten se oman blogin puolella linkkaama YLEn juttu mikä tekee sen efektin että en vitussa lue tollasta ja tollaselta henkilöltä!
VastaaPoistapitäs varmaan lukea se kirja, koska ainakin se ylen juttu ja esim. pihalla kotona -liisan arvio kirjasta olivat ihan eri maata keskenään. mut mä en ole kirjaa lukenut, niin en osaa sanoa. siitä olivian jutusta en muistaakseni pitänyt.
PoistaMä pohdin suunnilleen samaa asiaa tässä männä päivänä. Joka tuutista tungetaan jotakin ismiä ja normia ja osa keskenään ristiriitaisia. Sitten kun vielä yritetään olla niin helvetin persoonallista ja luovaa, niin jumitutaan niihin omiin poteroihin hokemaan niitä omia mantroja, eikä ymmärretä muiden valintojen olevan yhtä "oikein" (tai väärin, miten sen nyt ottaa). Mun mielestä tää keskustelu peilaa hyvin tätä aikaa, kaikki on projektia, kaikessa on joku toista parempi tapa suhtautua asioihin, leiriydytään, mutta samaan aikaan halutaan erottua massasta. Ristiriitaista jo lähtökohtaisesti. Ja tottakai se sitten puhuttaa, kun halutaan perustella omien valintojen paremmuutta suhteessa toisiin ja jokainen on asiasta jotakin mieltä, koska kullakin on omat kasvatusperiaatteensa ajattelipa niitä tietoisesti tai ei. Oliko tässä mitään tolkkua? En tiiä, mutta oon huomannut, ettei enää itsekään jaksa edes lukea niitä kestovaippa/kantoliina -debatteja (ja mitäniitänyton). Ihan sama.
VastaaPoistaehkä se on tää some-aika? kun keskustelu on kirjallista ja kiinni myös ilmaisutaidoista, eikä väärinymmärryksiä pysty samalla tavoin korjaamaan kuin livenä.
Poistasua ei siks kiinnosta, koska oot kolmen äiti.
VastaaPoistamä olenkin lukenut anun kirjan ja se on mun mielestä mainio, vaikka toi mutsi mutsin mainitsema artikkeli oli musta yksinään vähän plääh (löytyy lukuna kirjasta). teoksessa ei vastusteta kantoliinoja, niinku jotkut tuntuu tän homman käsittäneen, vaan ehkä just ihmetellään niitä keskusteluja niistä - kuten aika moni tuntuu tässäkin tekevän. ja toi ylen haastis antaa siitä vähän turhan kärkevän kuvan. kuten niin monet kirjoittvat ihmiset, silfverberg ei ehkä ilmaise itseään ihan yhtä terävästi noin live-tilanteessa kuin ruudulla tai paperilla.
siinä kirjassa on myös ihan tavattoman koskettava luku kirjoittajan lapsen ekasta vuodesta, joka sai mut itkemään, koska se oli niin söpö ja mulla on nyt vauva ja samaistuin siihen. että jos tykkää lukea lapsjuttui niin senkin pohjalta voin suositella.
joo ja se on hyvin paljolti myös kirja isyydestä, minkä takia on ollut hupaisaa seurata kuinka jengi vaahtoaa että entä isät, anu silfverberg unohti isät! voi jumankekka, hienoi nää lukematta paska -kirja-arvostelut.
PoistaMua on ihmetyttänyt valtavasti se, miksi ihmiset haluaa väen vängällä teilata tän Silferbergin kirjan sitä lukematta ja jopa ämmittelee sitä jne. Koomisinta on, että sekä kiintymysvanhemmat että toista äitiyden tapaa toteuttavat ovat hermostuneet - taas kirjaa lukematta - ja sitten nämä, jotka ovat kirjan lukeneet, pitävät sitä hienona ja koskettavana teoksena. Olen monta kertaa meinannut pistää lusikkani soppaan esim Facebookissa kun teilaaminen on taas tuntuu niin absurdeista syistä lähtevältä. Ja tottakai Silferberg syyllistyy itsekin äitinä, eihän sitä kukaan ole ollut kiistämässäkään. Kirjan pointtihan on nimenomaan peilata oman tuoreen äitiyden kautta erilaisia ismeja ja uskomuksia ja tuoda esiin se, että joku hyvä ajatussuuntaus voi muuttua julmaksi ja fasistiseksi kun sitä tuputetaan väärin, esimerkkinä vaikka kestovaippailu. Ja Silferberg siis kestovaippaili omalla lapsellaan, että kyse ei ole kriittisestä suhtautumisesta itse ilmiöön vaan sen ympärillä vellovaan vouhkaamiseen.
Joo, lukematta paska -kirja-arvostelut, huokaus...
joo, mä tiedän jo kaiken! terv nimim kolmen äiti!
Poistakirjaa en tosiaan ole lukenut (epäilen kyl etten ehtisikään ennen kesää...) joten en runkopostauksessa voinut ottaa siihen kantaa. se oiskin hyvä, jos siinä olisi sitä metatasoa, niin pääsisin miettimästä :D haastattelut kuitenkin ovat suppea osuus, jossa on värittävänä tekijänä myös toimittajan ilmaisu. mutta toi on hyvä tietää, että siinä on myös isyydestä - se ei ole mun tähän saakka löytämistä viitteistä käynyt ilmi. pihalla kotona -blogissa oli samansuuntainen arvio kuin junolla. odotan innolla vielä liinan juttua aiheesta!
Ai Täällähän te puhutte jo täyttä häkää aiheesta, josta mä luulin kirjottavani ihanasti yksinoikeudella:)! Mä kuljen hitaalla, sori!
VastaaPoistaJa jee, mun kusinen äitiysblogi mainittiin, kivaa! Kommentoin ihan siitäkin ilosta!
Stalkkaaja tässä hei. Ja ihan hiukan myöhässä kommentoin hei.
VastaaPoistaKiitos tästä. Olen luonnostellut muutamaan (no okei, yhteen) blogiin jotain tällaista, mutta päätynyt painamaan deleteä, koska en vain ole jaksanut osallistua keskusteluun / ylläpitää vääntöä aiheesta.
Antakaa ihmisten (vaikka sitten äitien) olla.