terveisiä tosielämästä!
mennääs heti asiaan. äitiysvapaan semin blogikiiman jälkeen blogimaailma on tuntunut perin tympeältä - erityisesti ns. äitysblogien osalta. ei siis niissä (näissä?) blogeissa mitään vikaa ole mutta pelkkä lapsiasioista messuaminen alkoi tuntua kovin kaukaiselta viimeistään elokuussa, kun palasin työelämään. en kuitenkaan tuntenut perusteetonta ylemmyydentunnetta verrattuna kotimutseihin vaan ei vaan napannut. yritin myös aloittaa uutta blogia useampaan otteeseen mutten keksinyt edes nimeä sille.
syksyn aikana on tapahtunut seuraavaa:
- muutimme joulun alla reilusti isompaan asuntoon, jota on nyt sitten pikkuhiljaa (= kärsimättömästi) thyynätty vastaamaan omaa makua ja luonnetta. muuttaminen oli edelleen vitusta 9,5 vuoden muuttamistauon jälkeen. mutta lopputulos (mm. vaatehuone. VAATEHUONE!) kelpaa. sitäpaitsi sisustaminen ja järkkäily on kivaa. tiedä vaikka muuttaisin tämän (kuvattomaksi) sisustusblogiksi.
- dyddö päätti alkaa korvakierrelapseksi 1v-syndiensä jälkeen. yli kahden kuukauden tulehduspinon jälkeen röörit todettiin juuri terveiksi. seuraavasta tulehduksesta napsahtaakin sitten putket.
- vuodenvaihteen jälkeen uros palasi työelämään, pienet aloittivat tarhassa ja minäitse lyhennetyn työajan. on ihan jees lähteä töistä kahdelta iltapäivällä. suits me! tarkoittaa tosin sitä, että töissä on ihan vitullinen kiire koska leikattu on vaan palkkaa, ei työtehtäviä.
- aloitin viime viikolla vauvakilojen (2 raskautta x 5kg = 10kg) karistamisen esim. detox-teellä, kevyellä kuntoilulla ja veden latkimisella. seurauksena paino nousi lähes kolme kiloa. mitä vittua?
eipä tässä kai sit muuta tällä kertaa.
ps. en ole raskaana.
Meillä on hyvä tasapaino, mä mietin lopettamista ja sä aloittamista :)!
VastaaPoistase on kato se blogimaailman kauhun tasapaino!
PoistaNäin o! Anaalijuttujen ja kirosanojen tasapaino on ja pysyy internetissä.
PoistaNämä puolivuotispäivitykset on hyviä, mutta Paras on tuo sun loppukaneetti. :D
VastaaPoistaps. Mää laitoin pystyyn toisen pytingin - ehkä virhe, ehkä ei. Lapsiluku on sama ja pysyy.
ai tommosen handjobs-blogin! raivostuttaa tollaset osaamiset!
Poistaehkä siks se onkin olemassa.
PoistaMinä olen jo puoliksi muuttamassa, se ihan varmasti tekee hyvää. Ja hei, heti kun näin että olit jotain päivittänyt, kävi mielessä ettet kai vaan nyt ole raskaana. Joten loppukaneetti kyllä tosiaan kruunasi kaiken :D
VastaaPoistajoo en mää niin hullu ole :D
PoistaMuuttaminen on aina sieltä mistä kerrot sen olevan, mutta sitten kun tavarat paikoillaan (tai ainakin laatikot ja säkit pois silmistä) alkaa yleinsä uusi koti tuntua mukavalta ja saa jonkun sisustuspoikasen! :)
VastaaPoistakyl se sellasta onkin. tää nyksä ostettiin jo kesällä mutta vapautui vasta joulukuussa, joten entinen kämppä alkoi tympiä pahemman kerran.
Poistamie kans heti ajattelin raskausjuttuja ku huomasin päivityksen :)
VastaaPoistaoon vaan muista syistä läski :D
PoistaSinä! <3
VastaaPoistaMäkään en jaksa mammablogeja. Jos sulla riittää aikaa ja energisuunia (edes puolivuosittain), niin ole hyvä meille ja jatka bloggaamista jotenkin jossain :)
jos jossain niin varmaan täällä, koska blogin tekeminen on mulle ihan ylivoimaista asetuksineen kaikkineen. yritin elsan vinkistä kanssa wordpressia mut ei siitä tullu vittuukaan.
Poista