olen ollut loppiaisesta saakka laihdutuskuurilla. kyllä, proosallisesti laihiksella - en pätkäpaastolla, karppauksella tai ihmedieetillä. olen laihtunut ainakin kolme kiloa ("ainakin" siksi, että kotivaakani heittää kolme kiloa riippuen siitä, missä kohtaa se on lattialla).
miksi pudotan painoa? koska olen alle 160 cm pitkä ja olen kuopuksen syntymän jälkeen painanut tavallisesti 67-69 kiloa. vaikka en ole omenalihavuuteen taipuvainen (ikäkausitarkastuksessa työterkka ei uskonut painoani, kun kuulemma en näytä ylipainoiselta. well, olen). suvussani on lisääntynyt riski slaageihin mutta tähän mennessä olen pelännyt kuolevani kaikkeen muuhun paitsi niihin todennäköisimpiin.
olen siis vähentänyt nautittuja energiamääriä pienentämällä annoskokoa ja kehittämällä ruoan laatua. syön sinänsä kaikkea mutta vähemmän (paitsi salaattijuttuja). toistaiseksi näyttää toimineen.
liikuntaa lisään sitten, kun tämä eka osio on vakioitu. muuten on hankalaa hallita syömisiä, kun ruokahalu kasvaa ja vähäistäkin kuntoilua voi käyttää mässyn tekosyynä :D
ps. toivon, etten enää pian näytä alasti samalta kuin tuksu.
Wau - onnea hienoista tuloksista! Upeaa että myös tuollainen perinteinen kuuri voi tehota, eikä pelkästään 5:2, karppaus jne, muotidieetit.
VastaaPoistaKiitos! Harkitsin tarkoin painonpudotuksen tapaa, koska olen kasvissyöjä (joka sulkee karppauksen pois, sitäpaitsi rakastan ruisleipää), en siedä näläntunnetta (sulkee pois viiskakkosen) ja olen lukioiässä sairastanut anoreksiaa, joten en halua mallintaa lapsilleni ns. ihmedieettejä (yksipuolista ruokavaliota tai paastoamista). Periaatteessa tällainen old school -laihis on aika looginen, koska se perustuu energiansaannin ja -kulutuksen suhteeseen :D
PoistaMinäkin olen ollut laihiksella loppiaisesta. Tulokset eivät vain ole yhtä hyviä. Olen mukana Keventäjissä ja periaatteessa tuo kyllä sopii minulle todella hyvin, sillä se on juuri tuollainen ols school -laihis, joka perustuu energiansaannin vähentämiseen. Mutta se tulos: -1,4kg koko tämän neljän viikon aikana. Välillä paino käväisi jo -2kg, mutta viime viikon aikana tuli 600g lisää, vaikka energiansaanti oli 1200kal/vrk. Varsinaista pudotettavaa minulla ei ole muuten kuin että olen syksyn aikan lihonut 5kg ja sen haluaisin pois. Mitat nyt 173/68. Aion sinnikkäästi jatkaa kuuria, kun en ole tästä kärsinytkään.
VastaaPoistaMulla on sen verran paljon höttökiloja (lähtöpaino sama ku sulla mutta pituutta melkein 15cm vähemmän :D) että ekat varmaan lähtee vauhdilla mutta vauhti hidastuu, kun 60 kiloa lähestyy. Mulle noi valmiiksi räätälöidyt ohjelmat ovat hankalia, koska niissä syödään usein kanaa enkä tietenkään sellaista syö. Kaloreita en "osaa" laskea vaan menen näppituntumalla, toki tsekkaan esim valmiskasvispihvien kalorimäärät ja valitsen ruoan kanssa riisikakun, jos tekee leipää mieli. Ateriaan en siis yhdistä leipää, syön tosin esim välipalaksi usein leivän.
PoistaTsemiä me!!!