hei kaikki terveet, sairaat ja luulosairaat lukijani! onko joukossanne teitä, jotka ovat kärsineet tai kärsivät ahdistuneisuushäiriöstä? jos, niin haluaisitko kertoa, millaisissa tilanteissa ja miten tila on ilmennyt ja miten olet pystynyt sitä hallitsemaan?
anonyymina kommentointi luonnollisesti sallittu :)
pus&kram,
w.
Hei.
VastaaPoistaItse olen kärsinyt jonkinlaisesta ahdistuneisuushäiriöstä jo ihan teini-ikäisestä ja paniikkikohtaukset nousivat esikoisen kuoleman jälkeen valtaviin mittasuhteisiin. Ahdistuneisuushäiriötä minulla ei kuitenkaan varsinaisesti diagnosoitu.
Kohtauksia tulee nykyään eneää harvemmin, olen oppinut hallitsemaan niitä ahdistavia tunteita eri keinoin: kevyt lukeminen, puhelinsoitto jollekulle, ulos lähtö, hengittely ja itsensä "tsemppaaminen" ahdistavista ajatuksista ulos, puhuminen miehelle. Jos kunnon paniikkikohtaus pääsee päälle niin sitten sille ei enää mitään voi, mies pitelee kiinni kun huudan ja potkin (terveen kuuloista, tiedän), tuntuu että oksentaa, lihakset tärisevät, kuolemantuntu jne.
Minulla nimenomaan kuolemanpelko, jonkun sairauden kuvittelu (tällä hetkellä varmaan ihosyöpä) jne. vastaavan ajattelu laukaisee ahdistuksen ja joskus sen suuremman paniikin. Tämän saaminen hallintaan on vaatinut paljon henkistä työtä ja itsensä tutkimista. Pitää oppia tunnistaaman ne tilanteet, paikat, ajatukset mikä sen laukaisee ja koittaa sen jälkeen lähteä etsimään keinoja helpottaa omaa oloa. Joskus ne keinot ovat jtn yksinkertaista ja ehkä naurettavaakin. (eikö se sitten ole, että aikuinen nainen huutaa kuin pikkulapsi kauhuaan).
Minun ei kärsi myöskään olla väsynyt, se lisää ahdistusta heti voimakkaasti.
Voimia sinulle tällä tiellä, toivon että saat helpotusta oireisiisi ja helpotusta elämään. Kamalilta ne ajatukset tuntuvat, mutta ihminen ei ole kuitenkaan yhtä kuin ajatuksensa ja niitä voi hallita.
Hei Mirgga, ja iso kiitos kun jaoit oman kokemasi minulle. Oma perusteeton ahdistus tuntuu niin turhalta, kun ajattelen mitä Sinä olet oikeasti joutunut kokemaan. Tunnut kaikesta huolimatta, tai juuri sen takia, vahvalta ihmiseltä. Toivon Sinulle kaikkea hyvää :)
VastaaPoistaMulla on juuri voimakas kuolemanpelko, nyt kun rinta- ja synnytyselinsyövistä sain puhtaat paperit, niin pelkään suolistosyöpää ja etsin sen oireita itsestäni. Todella kuluttavaa :( Mulla kanssa väsymys ja syömättömyys lisäävät ahdistusta. En tiedä mikä tämän laukaisi mutta käyttäytymismalli on ihan varmasti aina ollut sisälläni.
Kiitos ihan valtavasti tuestasi, se on minulle todella tärkeää <3
Ei kestä, toivon että löydät helpotusta elämään. Itse täällä hajoilen juuri uudessa työssä aloitettuani ja yliväsyneenä sitä löytää itsestään taas ties mitä tauteja ja oireita.Olin jo lähtemässä päivystykseen mutta auto sanoi sopimuksen irti pihalla joten se siitä. Onneks kaveripariskunta tuli kylään niin sai pariksi tunniksi itsensä järkevään kuntoon. Tällä hetkellä särkee pohjetta ihan tajuttomasti ja totta kai siellä on veritulppa. Tämä hysterisointi tuntuu naurettavalta, mutta minkäs teet.
VastaaPoistaVoimia sinulle jatkoon :)
Hei, ihan ekaa kertaa satuin tänne ja kerronpa saman tien omat kokemukseni. Olen saanut muutamat paniikkikohtauksen teininä ja uudestaan kymmenisen vuotta sitten, kun asuin yksin ulkomailla hetken. Erään isomman kriisin yhteydessä sitten laukesi masennus ja ahdistushäiriö, jota työstin terapiassa (ja ilman lääkitystä) kolmisen vuotta. Se terapia todella auttoi. Oli hämmentävää löytää omasta lapsuudesta (kuulostaa kliseeltä, tiedän) asioita, jotka tuntuivat suoraan selittävän ahdistukseni. Minulla ahdistus liittyi yksin jäämisen pelkoon ja turvattomuuden tunteeseen. Terapiassa opin hallitsemaan pelkojani juurikin sen ymmärryksen kautta. Nykyisin huomaan, että väsyneenä/kipeänä ahdistun, mutta kun syyn ymmärtää ja sitä ahdistusta oppii katselemaan hiukan ikäänkuin ulkopuolelta, niin se ei pääse kaatumaan päälle eikä myöskään yltymään paniikkikohtauksiksi. Tsemppiä sinulle! Hae ihmeessä apua, jos pelot tuntuvat hallitsevan liikaa.
VastaaPoista