olen nyt raskausviikolla 17. viikoilla 5-13 minua ilahdutti kokopäiväinen pahoinvointi ja väsymys, joiden ansiosta kyyhötin illat (miehen palattua töistä) nojatuolissa, kunnes kello oli riittävän paljon yöpuulle siirtymistä varten. usein myös nukahdin nojatuoliin tai sohvalle. päiväsaikaan, kun piti pysytellä toimintakykyisenä, pidin oksennuksen kauempana napostelemalla mitä tahansa (no ilmankos painoa on kertynyt kiivaasti), mitä löysin. töihin ostin viinirypäleitä ja naposteluporkkanoita, autossa mässytin salmiakkia ja kotona ihan mitä tahansa. hajut aiheuttivat usein yökkäyksen varren kanssa (on muuten näppärää pestä taaperon kakkipyllyä lavuaarissa, voi laatata samalla). tilannetta ei helpottanut rv8 alkanut outo kurkkulimatauti, joka vaivaa lievempänä vieläkin. närästystä en tietoisesti pode mutta ehkä epämääräinen turvotuksen ja kuvotuksen tunne kielii siitä. lonkkaan sattuu.
kahdessa aiemmassa raskaudessa minulla oli myös törkeää pahoinvointia, joten sinänsä tämä tilanne ei ole eronnut muista. tosin ekassa raskaudessa sai pötkötellä pahat olot yli, kun ei ollut lapsenhoidollisia velvoitteita. toisen aikana esikoinen oli jo niin iso, että ymmärsi äidin pötköttelyhetket vallan hyvin. ja tällä kertaa... no, jokaisen taaperon äiti voi kuvitella tilanteen. päiväunetkin kun nukutaan tarhassa eikä itte voi oikein töissä heittää kyljelleen tosta vaan.
Siistii, sie podet kikkelimyrkytystä! Paaaaljon Onnea!!! Koitahan ny nauttia ihanasta keskiraskauden olotilasta ;))
VastaaPoistanautin joka keleen hetki :D en oo näemmä vielä tullu immuuniks kikkelille...
PoistaOi että, ei oo kyllä yhtään ikävä raskausaikaa :P Mie oon sanonu kaikille, että jos mie alan haikeana muistelemaan sitä "ihanaa odotusta" niin miuta saa vetää turpaan
VastaaPoistaaina tää pääsee yllättämään... ja tuntuu viel, että joka kerta tulee uusi vaiva.
Poista