asuinalueellamme on kullinluikauksen päässä kuusi päiväkotia ja kolme koulua. se tekee yhdeksän hyvää leikkipihaa - iltaisin ja viikonloppuisin. yleisiä leikkipuistoja on tasan kaksi, joista toinen isommille lapsille. aamupäiväulkoilujen osalta leikkipuistotarjonta on siis eri köyhää, paitsi leikkipuiston asioijamäärän osalta. eilen aamulla siellä oli päiväkotiryhmäkin, joten ainoaan liukumäkeen oli himppasen jonoa. luulenkin, että syksyn mittaan tulee harrastettua surffailua taloyhtiön pihalta toiselle - onneksi olen tässä kerrostalopuolella huomannut vain yhden yksityisalue-kyltin. jonka ohessa oli kielletty läpikulku, ei oleskelua, joten olen reteästi oleskellut siellä pihalla. rivaripuolelle en taida uskaltaakaan, siellä on kuitenkin ne pienemmät piirit ja prameemmat kotiäidit. ja sinne on liian pitkä matka.
tässä muutaman rupisen aamupäiväulkoilun aikana olen huomannut, että kaikilla muilla mutseilla on jotkut kivat ulkoilupuvut ja kumpparit/ulkoilukengät. mulla on trenssi, raskauscaprit ja halpis-crocs-ballerinat ilman sukkia. mut mä teen into piukassa hiekkakakkuja niin että lapsikin ehtii kyllästyä! en juttele muiden mammojen kanssa tai räplää kännykkää! trenssimami on kattokaa läsnä! ja mun taapero on nuoresta iästään ja pienestä koostaan huolimatta hurjin liukumäessä, trenssimamin taapero ei nössöile!
PS. eräänä yönä tajusin (ihan hyvä havainto rv 38, onks musta tullut mies?), että meille tulee kohta (taas) pieni vauvaihminen. VAU-VA. apua. rattaissa on renkas rikki ja kankaat pesemättä. missähän on se juttu mihin vauva laitetaan rattaissa, siis se oliko se koppa? missä vauva nukkuu? missä on rintapumppu? pitääkö ostaa tuttipulloja? kun on pukeutumispalveluita ja sisustussuunnittelua, voisko olla vauvatuleetaloonmitäteen-palvelua?
PS2. tällä viikolla mm. oon tehnyt pannaria koululaiselle välipalaksi. ja käynyt matkahuollossa. ja huutanut kantoliinan, joka pitäs käydä hakees. auto pitäs huollattaa. eli tää napanapero varmaan syntyy ennenku ehdin tehdä kaiken valmiiksi.
hihi, meille synty vauva viikko sitte eikä vieläkään oo kaikki valmiina :D rintakumit oli hukassa ja vaatteet vielä eilen yläkerrassa säkeissä... eikä olla oikein päätetty missä se nukkuu :D
VastaaPoistaenkä tiiä missä MUN vaatteet on, joten kuljen päivästä toiseen samoissa kolitsihousuissa.
:D ihanaa! ihan samanlaista! kun en mä jaksa alkaa nyt hössöttää jos ei oo jtn ihan pakollista.
PoistaMusta taas tuntuu siltä, että raskausaikana ainakin esikoisen tulevia vanhempia valmennetaan oppain jne. melkein ylenpalttisesti (mikä ei toki tarkoita etteikö silti olisi aluksi hämmennyksissään hauraan pienen ihmisen kanssa jota ei vielä alkuunkaan tunne), mutta lapsen kasvettua muutaman kuukauden oletetaan että vanhemmat osaa homman ja tietää eri kehitysvaiheet ja mitä lapsi missäkin iässä oppii ja ennen kaikkea mitä lapselle pitäisi opettaa.
VastaaPoistaMulle ainakin tulee ihan puskista ne neuvolantädin ystävälliset kysymykset tyyliin "lapsi varmaan osaa jo näyttää missä on oma napa". No vittu ei osaa kun en tiennyt että sellainenkin sirkustemppu pitäisi opettaa. Eihän se lapsi edes pese napaansa itse. Sitten taas joskus luin Liinan blogista, että 8kk neuvolassa oli kysytty leikitäänkö lapsen kanssa jo vastavuoroisia leikkejä. Tästä sain hyvän idean alkaa pallotella sopivasti 7-8kk ikäisen lapsen kanssa, ja sehän olikin meistä kaikista mukavaa, eli hyvä idea. Mutta eipä siitä sitten taas neuvolassa ole kysytty. Kun kerrankin olisin täyttänyt standardit. Joka ei toki ole esim. leikkimisessä se pääasia, mutta kuitenkin. Kais tiät mitä tarkotan.
Yksivuotisneuvolassa varmaan sanotaan jotain että "lapsi varmaan opettelee jo aakkosia ja virkkaa sujuvasti ketjusilmukkaa".
vaikka mulla LUULIS olevan jotain kokemusta lapsista, olin ihan wooooot kun luin Spatzin blogista että puoltoistvuotisneuvolassa oli teetetty nuppipalapelejä, palikkatorneja, nimetty eläimiä ja eläinten ääniä. mitään tollasia me olla tehty, jos ei sit taapero tarhassa. aattelin, että kerron siellä lapsen osaavan avata itse dvd-boksin, pyyhkivän levyn paitaansa ja laittavan sen soittimeen :D mut eipä meidän neuvolassa muuta kun vieriteltiin palloa edestakaisin ja lkr kysyi, osaako sanoja. kehitys ikätasoa vastaava, jee :D
Poistaesikoinen oli jossain (3? 4? 5?) neuvolassa hämmentynyt, kun olisi pitänyt piirtää ihminen. jätkä piirteli kyllä paljon mutta ei ikinä ihmisiä. onneksi neuvolantädille kelpasi hyvin tarkka jäljennös titanicin uppoamisesta...
välillä kun mä luen blogeja, joissa on samanikäisiä taaperoita ku mulla, mä hämmästelen kun ne luettelee jotain numeroita tai kirjaimia. mun lapsi on itekseen opetellut leikkimään koiraa, haittaakse?
Eli mulla on tosi hyvät tsäänssit saada erittäin korkeat mutsipisteet, koska lapsen mielestä sen (ja isin) napa on siisteintä koko maailmassa? Jes!
PoistaMä luin sen saman Spatzin jutun ihan kauhuissani :D Meillä ei edes ole nuppipalapelejä, koska mä jostain syystä ehkä vähän vihaan niitä.
P.S. laitoin sähköpostia, lue se.
Siis samaa mietin itsekin kuin STD, että mistä nuo kaikki temput tietää, mitkä lapselle pitäisi missäkin iässä opettaa? Meiltäkin neuvolassa kysyttiin mm oletteko leikkineet vastavuoroisuusleikkejä ja minä olin että mitä?! Poika on aika touhukas ja omillaan viihtyvä, joten ei kaipaa niin paljon leikittämistä, joten varmaan jää monet vuorovaikutustemput oppimatta. Ja tuttiakin välillä syö, joten emotionaalinen kehitys on kai nyt sitten ihan alkeellista... Tai sitten ei.
PoistaHeh, go trenssimami go! Meitsi on just niitä mameja, jotka joko länkyttää mammatuttujen kanssa tai surffaa mobiilissa. Asiaankuuluva pukeutuminen tosin puuttuu.
Siis kuka on Spatz?
Kris: meillon yks nuppipalapeli, joskus esikoiselle ostettu. koska aattelin, että sellainen pitää olla :D
Poistamä luen! mulla on törkeen pitkältä ajalta meilit lukematta, kun hypokondriapäissäni en kyennyt keskittymään blogiin enkä meileihin, istuin vaan muksujen vieressä lamaantuneena.
LK: kai jostain MLL:n sivuilta :D neuvolastahan saa välillä sellaisen ikäkausivihkosen, en kyl koskaan lue niitä joten en tiedä onko niissä leikkivinkkejä. mut mä oon ajatellut, että jos ihan normisti lapsen kanssa touhuaa ja juttelee, niin se on vuorovaikutusta ilman leikkiä... en mä esim. usko, että mun äiti ja isä maataloustöiden lomassa kauheesti ehtineet leikkiä meidän kanssa. ja vuorovaikutustaidot ovat kaikilla kolmella suorastaan hölöiset :D
niin ja Spatz on Kaksin kaunihimpi -blogin pitäjä, ihanan Tirppiksen totaaliyh-äiti ja ehkä maailman näppärin (tobe)kondiittori. löytyy tosta mun sivupalkista bloginsa.
PoistaMeillä on lähin leikkipuisto - öööö - kolmen kilometrin päässä? Toivottavasti ollaan muutettu siinä vaiheessa, kun leikkipuistojuttuja pitää miettiä. En ole täällä tyyliin ikinä edes nähnyt ketään vanhempia taaperoiden kanssa leikkipuistossa, on vissiin taas vähän eri kulttuuri.
VastaaPoistaMä oon miettinyt vähän samaa kuin Suvi. Nyt ei oo kyllä lastenneuvolapuolella tullut minkäänlaista vinkkiä miten lapsen kanssa leikitään (siis näitä kehittäviä juttuja), mitä sille opetetaan ja miten sen kehitys etenee (tai miten sen pitäis edetä).
onneks noi leikkipuistojutut ovat olennaisia vasta siinä reilun vuoden-puolentoista iässä! siis silloin kun laps jo osaa laskee liukumäestä, tehdä hiekkakakkuja yms. sitä ennenhän ne ovat lähinnä aikuisen viihdettä (ja joo, jonkun 6kk vanha istuu hiekkiksellä ja syö hiekkaa lapio kourassa mut mä en edellisenä kesänä, kun veijo oli noin 7-8kk nähnyt mitään pointtia konttauttaa sitä hiekassa).
Poistaehkä se normielämä riittää lapsen kehittymiseen, kun sille vaan jutellaan jne. kai tää lasten kanssa hulluna leikkiminen on aika uusi juttu?
Tylsyys, kaiken lisäksi ainakin meillä niitä vinkkejä tulee paitsi niukasti myös vasta jälkikäteen. Silleen että "ootte varmaan jo tehneet sitä-ja-tätä" vaikka kukaan ei oo missään vaiheessa kertonut että jotain tietyn asian harjottelemista tms. pitäis alotella. Millä perusteella neuvolassa odotetaan mun tietävän ihan implisiittisesti, mitä ne odottaa mun lapsen kanssa kunakin ikäkuukautena tekevän? :D
PoistaWandis, mä oon kanssa ajatellut että eiks nyt ihan normaalielämä ja siihen kuuluva vuorovaikutus opeta lasta. Että pitääkö sille muka tosiaan ruveta opettamaan jotain sirkustemppuja neuvolaihmisten mieliksi? Meidän lapsi ei ehkä osaa osoittaa omaa napaansa, mutta se tunnistaa tietyt virkkeet ja osaa toimia niiden mukaisesti. No ok, ehkä lähinnä yhden virkkeen, mutta kuitenkin :D
Ollaan salee salaa naapureita. Tai sitten ei.
VastaaPoistaMäkin haluan vauvan. Eiku mulla onkin sellainen jo. Mutta call me crazy, mun mielestä se loppuraskaus oli jotenkin jännää kun ties että kohta syntyy uusi ihminen ja kääk, se on ihan tuntematon ja se tulee mun sisältä! Tietty noi käytännön pohdinnatkin on aika aiheellisia.
tää on lähiömpää!
Poistajoo mua jännittää jo hulluna, tää saattaa syntyä koska vaan!! apua!